Jalkapallokausi on edennyt siihen vaiheeseen, että sekä miesten että naisten Suomen Cupin loppuottelut häämöttävät jo näköetäisyydellä. Molemmat pelit pelataan ensi viikon viikonloppuna.

Miesten finaali pelataan lauantaina 3.10. kello 14 alkaen Turun Veritas Stadionilla. Vastakkain ottelussa ovat FC Inter ja HJK.

Sunnuntaina 4.10. kello 13 Vantaan Myyrmäessä pelattavassa naisten loppuottelussa kohtaavat puolestaan TiPS ja Åland United.

Moni on saattanut ihmetellä, miksei otteluihin ole vielä avattu lipunmyyntiä, vaikka pelit pelataan jo ensi viikolla. Lippukauppa on kiinni jokaisen joukkueen kohdalla.

Selitys asiaan on varsin looginen. Valtioneuvosto, ministeriöt, terveysviranomaiset ja aluehallintovirastot voivat päättää koronarajoituksista kuukausi kerrallaan, eikä lokakuussa voimassa olevista koronarajoituksista ole vielä tehty päätöksiä. Syyskuun rajoituksista päätettiin 24. elokuuta, ja mahdollisista päivityksistä rajoituksiin odotetaan tietoa lähipäivien aikana.

Palloliiton myynti- ja markkinointijohtaja Mikko Varis vahvisti puhelimitse SuomiFutikselle, että viive lipunmyynnin aloittamisessa ja rajallisessa markkinoinnissa johtuu juuri tästä.

– Lokakuun osalta ei ole tullut vielä tarkennuksia viranomaisilta. Ohjeistusta odotetaan tulevaksi milloin hyvänsä, Varis vastasi.

– Olisi hölmöä myydä lippuja nyt ja lähteä sitten niitä hyvittämään, jos koronatilanteesta johtuen rajoituksiin tulee tiukennuksia. Oletus on, että linjaus tulee tällä viikolla.

Varis pitää ymmärrettävänä sitä, että viranomaispäätökset venyvät lähelle kuukausien loppua, sillä tartuntatilanteen kehitystä halutaan seurata valtakunnallisesti ja alueellisesti viimeiseen asti.

– Tapahtumajärjestäjien kannalta se aiheuttaa tietysti tiettyjä haasteita. Ei lipunmyynnille montaa päivää aikaa jää, mutta tämä on se poikkeustilanne, mikä on.

Varis selvittää, että sekä Interin että HJK:n faniryhmiin on jo oltu Palloliiton taholta yhteyksissä. Jos cup-finaaliin voidaan päästää yleisöä, on faniryhmille jo varattu oma lippukiintiönsä. Kiintiön suuruus selviää, kun koronarajoituksista tiedotetaan.

Tähän saakka yleisörajoituksissa on noudatettu valtakunnallisia linjauksia, mutta luonnollisesti myös alueelliset rajoitukset voivat olla jatkossa mahdollisia. Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan kuntayhtymä Essote päätti viime viikolla kieltää Mikkelissä kaikki yli 50 hengen yleisötapahtumat kuuden päin ajaksi. Lähtökohtaisesti tämänhetkisen koronatilanteen mukaan Turussa ja Vantaalla noudatettaneen kuitenkin ensi viikollakin valtakunnallisia koronalinjauksia.

Palloliitto tiedottaa lippukiintiöistä heti, kun viranomaisten asettamat koronarajoitukset ovat selvillä.

Niille katsojille, jotka eivät cup-finaaleihin paikan päälle pääse, hyvä uutinen on se, että Nelonen Media näyttää molemmat Suomen Cupin finaaliottelut suorina lähetyksinä Nelosella ja Ruudussa. Miesten finaalilähetys käynnistyy Ruudussa kello 13.15 ja Nelosella kello 13.30 – eli puoli tuntia ennen pelin alkua. Naisten finaalilähetys alkaa niin ikään puoli tuntia ennen pelin alkua, eli kello 12.30.

[readmore from=Suomen-Cup]

Varis kertoo, että tietoa yleisörajoituksista odotetaan suurella mielenkiinnolla myös Huuhkajien Nations League -otteluita silmällä pitäen. Suomi kohtaa kotikentällä 11.10. Bulgarian ja 14.10. Irlannin, ja parhaassa tapauksessa otteluihin päästetään jo rajallinen määrä katsojia. Ottelut ovat Suomen tämän vuoden viimeiset kotipelit.

UEFA ”testaa” yleisön päästämistä otteluun Budapestissa ensi torstaina pelattavassa Supercupin ottelussa Bayern Münchenin ja Sevillan välillä. Otteluun otetaan yleisöä 30 prosenttia Budapestin stadionin kapasiteetista. Pian sen jälkeen päätettäneen, onko lokakuun maaotteluihin UEFA:n puolesta mahdollista päästää yleisöä.