Ykkösen suomalaislupaus siirtyy Espanjaan – joukkueensa ainoa ulkomaalainen

SuomiFutis-sivuston saamien tietojen mukaan FC KTP:n puolustaja Valtteri Vesiaho siirtyy espanjalaisen Haro Deportivon riveihin.
Vesiaho tulee allekirjoittamaan vuoden mittaisen sopimuksen Haron kanssa, eikä siihen sisälly ulosostoklausuulia. KTP ei tiettävästi saa 21-vuotiaan keskuspuolustajan lähdöstä siirtokorvausta.
Vesiaho matkustaa tämän viikon aikana Espanjaan allekirjoittamaan sopimuksensa Haron kanssa. Neuvottelut osapuolten välillä ovat kestäneet useita kuukausia, mutta nyt odotettu siirto ollaan viimein saamassa maaliin.
Haro Deportivo pelaa Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjaportaalla. Joukkue nousi Segúnda División B:hen kauden 2018-19 päätteeksi ja oli viime kaudella sarjataulukon 10. sijalla ennen kuin sarja päätettiin keskeyttää vallitsevan koronaviruspandemiatilanteen takia.
[readmore from=Ykkönen]
Kyseessä on Vesiahon ensimmäinen siirto ulkomaille. Hänestä on tulossa joukkueensa ainoa ulkomaalainen pelaaja, mutta suomalaisväriä Espanjasta löytyy jo. Esimerkiksi Helmarien keskikenttäpelaaja Iina Salmi siirtyi heinäkuussa suurseura Valenciaan kaksivuotisella sopimuksella.
Vesiaho pelasi vuodesta 2015 vuoteen 2019 HJK:ssa, missä vastuuta kertyi 18 veikkausliigaottelun verran. Käpylän Pallon kasvatti oli mukana voittamassa myös kahta Veikkausliigan mestaruutta ja yhtä Suomen Cupia.
Kauden 2019 jälkipuoliskon Vesiaho pelasi Ykköstä TPS:ssä, josta matka jatkui pysyvällä siirrolla FC KTP:hen tammikuussa 2020. Vesiaho on pelannut yhteensä 23 ottelua Suomen poikamaajoukkueissa ja ollut kertaalleen mukana Pikkuhuuhkajien harjoitusleirillä Marbellassa.
Vesiaho on ainakin vielä maanantaina mukana KTP:n kokoonpanossa, kun joukkue kohtaa SJK Akatemian Ykkösen 12. ottelukierroksella.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan