FC Inter – HJK: Pitkän kaavan mukainen cup päätökseen
Suomen Cup
FC Inter – HJK
Lauantai 03.10. klo 14:00
Suomen Cupin finaali pelataan lauantaina iltapäivällä Turussa. Vastakkain kannua tavoittelemassa ovat FC Inter ja HJK. Hallitseva mestari Ilves ei päässyt kokeilemaan Cup-mestaruuden uusimista. Cup on menty poikkeusvuonna pitkän kaavan mukaan, sillä lohkovaihe pelattiin jo ennen koronataukoa ja välieristäkin on jo kuukausia aikaa.
FC Inter on pelannut sangen vaihtelevan kauden – edellisillä kierroksilla joukkue ei vakuuttanut millään tavalla. Alkuviikosta kuitenkin FC Lahti kaatui puhtaan esityksen jälkeen. Lauantaina nähdään, oliko kyse hetkellisestä suonenvedosta, vai onko José Riveiro saanut vihdoin koneiston toimimaan, kuten pitääkin. Filip Valencicin liityttyä joukkueeseen turkulaisten hyökkäyskalusto on sarjan eliittiä ja Klubikin saa lauantaina olla tarkkana. Kevin Kouassivi-Benissan on Klubin lainamiehiä, eikä pelaamiseen ole tässä ottelussa lupaa.
Klubi kaatoi RoPSin vaivoitta, mutta tätä ennen kilpi tahraantui kahdella tasapelillä. Etenkin TPS-ottelu oli tapahtumiltaan erikoinen ja Toni Koskelan suojattien olisi ehdottomasti pitänyt saada tästä ottelusta täydet pisteet. Klubin rinki on laaja ja antaa Koskelalle aseita kierrätykseen sekä taktisiin muutoksiin. Santeri Väänänen ja Matti Peltola ovat loukkaantuneita, mutta leveällä penkillä operoivalle Klubille tämä ei ole paha rasti.
Lyö vetoa ottelusta:
Cupin finaaleissa ei olla viime vuosina maaleilla juhlittu ja tarkkaa peliä voidaan odottaa tälläkin kertaa. Tähän peilaten vähämaalisuus herättää kiinnostusta: vetosuositus on Ottelussa alle 2.5 maalia kertoimella 1,68. LYÖ VETO tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 150€ asti. Näin 150 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 300€ pelirahaa. Lunasta n tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 150 euron talletuksella 300€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Erling Haaland laukoi Norjan MM-neljännesvälieriin – seuraavaksi luvassa valtava haaste
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Suomen Cupin ensimmäinen finalisti selvillä
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Virallista: Tatu Varmanen löysi uuden työnantajan – palaa tuttuun seuraan
- Zlatan Ibrahimović latasi suorat sanat Hollannin pelitavasta – lyttäsi Ronald Koemanin
- SJK myi luottopelaajansa
- Yle: Maalitykki palaa KuPSiin
- Saksan MM-pettymys käynnisti päävalmentajahuhut – Jürgen Kloppilta suora vastaus
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Manuel Neuer ja Joshua Kimmich lyttäsivät Saksan suorituksen MM-kisoissa – ”Emme pelanneet hyvin ketään vastaan”
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Daily Record: Topi Keskinen saattaa siirtyä Gert Remmelin alaisuuteen
- Matias Siltasen markkina-arvo kolminkertaistui Transfermarktissa
- Saksa putosi MM-kisoista – Julian Nagelsmann kommentoi tulevaisuuttaan
- Haastattelu: Mitä KuPS etsii kesän siirtoikkunassa, Sixten Boström?
- Luka Modric teki MM-historiaa