Kaikki oli jo valmista, mutta Arsenal-topparin lainasiirto kariutui – ”Pettymys on suuri”

AS Saint-Étiennessä odotettiin maanantai-iltana vahvistusta 19-vuotiaan keskuspuolustajan William Saliban siirrolle. Saint-Étienne, Saliba ja Saliban seura Arsenal olivat kaikki jo päässeet sopuun lainapestistä, mutta siirto ei ikinä päässyt maaliin asti.
Saint-Étiennen mukaan syy ei ollut ranskalaisseurassa. Se julkaisi siirron kariutumisesta virallisen tiedotteen.
– Jo kauan ennen siirtoikkunan sulkeutumista AS Saint-Étienne sopi asioista Willian Saliban kanssa ja hyväksyi Arsenalin tarjouksen yhden kauden lainasta. Valitettavasti Englannissa ei pystytty hoitamaan ajoissa sopimuksen hallinnollisia ehtoja, tiedotteessa harmitellaan.
Saliba on kovan luokan puolustajalupaus, jonka markkina-arvoksi Transfermarkt arvioi 22,5 miljoonaa euroa. Arsenal maksoi hänestä juuri Saint-Étiennelle 30 miljoonaa euroa kesällä 2019. Viime kaudeksi Arsenal lainasi hänet takaisin samaan seuraan, mutta Saliba pystyi pelaamaan vain 12 Ligue 1 -ottelua loukkaantumisista johtuen. Siksi Salibakin toivoi voivansa pelata vielä vuoden Saint-Étiennessä saadakseen kunnolla peliaikaa.
– Pettymys on suuri sekä ASSE:lle että William Saliballe, joka oli erityisen päättäväinen siitä, että hän halusi palata takaisin seuraan, jossa läpimurtonsa teki, tiedote jatkui.
[readmore from=Siirtouutiset]
Arsenalissa Saliballe tuskin on suurta vastuuta tällä kaudella luvassa, joten nyt Gunners etsii tiettävästi miehelle lainaseuraa Englannin toiselta sarjatasolta Mestaruussarjasta. Englannin sisäisten siirtojen siirtoikkuna, joka sallii siirrot alemmille sarjatasoille, sulkeutuu vasta 16. lokakuuta.
Sujuvammin asiat hoituivat tällä kertaa Chelseassa, joka tiedotti tiistaina lainanneensa 21-vuotiaan topparin Malang Sarrin Portoon. Chelsea hankki Sarrin Nicesta tänä kesänä.
Lähde: Transfermarkt
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Bayern München ei saanut lisäetua Celticiä vastaan – Uefalta tiukka linjaus jatkoa ajatellen
- Haastattelu: Daniel O’Shaughnessy kertoi millaista jalkapalloa HJK:n pitäisi pelata – siviilielämän työt saavat vielä odottaa: ”Paloa riittää vielä niin paljon”
- Italialaisseuran sirkus jatkuu – Alessandro Nesta palkattiin takaisin alle kaksi kuukautta potkujen jälkeen
- HJK vahvisti valmennustiimiään: ”Kaikki uskaltavat tuoda näkemyksiään pöytään”
- Benjamin Källman nousi Puolan pääsarjan maalipörssin kärkipaikalle
- Viljami Sinisalo torjui nollapelin Celtic-debyytissään
- Simo Valakarin St. Johnstone jo neljän ottelun voittoputkessa – eteni cupin puolivälieriin
- Teemu Pukki jäi maaleitta debyytissään – Gnistan jatkoi vahvoja otteitaan
- Ranskan suurseura kiinnostunut Paul Pogbasta – tästä syystä sopimusta ei syntynyt jo tästä kaudesta
- Niki Mäenpää, 40, siirtyy Kreikan pääsarjaan