Onni Valakari ratkaisi voiton Kyproksen suurseurasta – rohmunnut syksyn aikana isoja peliminuutteja
Kuva: Juha Tamminen
21-vuotias Onni Valakari oli joukkueensa Pafos FC:n sankari, kun Pafos haki Kyproksen pääsarjassa hienon 1-0 -voiton saarivaltion suurseura APOEL:ista. Valakari upotti 84. peliminuutilla rangaistuspotkusta ottelun ainoan maalin. APOEL voitti 2010-luvulla kahdeksan Kyproksen kymmenestä mestaruudesta ja on pelannut viimeisten 11 kauden aikana neljä kertaa Mestarien liigan ja neljä kertaa Eurooppa-liigan lohkovaiheessa.
Valakari on nauttinut kauden aikana Pafosissa suuresta roolista, sillä hän on ollut joukkueensa avauskokoonpanossa kauden kaikissa seitsemässä ottelussa ja pelannut niistä viidessä ensimmäisessä täydet peliminuutit. Tänäänkin tilille tuli virallisesti täysi ysikymppinen, sillä Valakari otettiin vaihtoon lisäajalla. Pafosin puolustuslinjassa joukkueen kapteeni Paulus Arajuuri pelasi kokonaisen ottelun.
Valakari on urakoinut syksyn aikana todella isoja peliminuutteja, sillä hän pelasi täydet ysikymppiset myös syys- ja lokakuun yhteensä neljässä alle 21-vuotiaiden maaottelussa. Pafosin joukkueessa enemmän ovat tällä kaudella pelanneet vain ukrainalaismaalivahti Artur Rudko ja angolalaislaituri Vá, jotka ovat pelanneet tähän mennessä täydet 630 peliminuuttia.
Onni Valakari oli Pafos FC:n sankari lataamalla rankkarin sisään 88. minuutilla Pafosin voittaessa APOEL Nikosian 1-0. Paulus Arajuuri luuti Pafosin alakerrassa täydet minuutit ja Valakari tuli pian maalinsa jälkeen vaihtoon. #Huuhkajat #Pikkuhuuhkajat
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen