Barcelonasta kantautui viime viikon alussa isoja uutisia, kun seura kertoi, että sen puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu ja koko muu hallitus ovat eronneet.

Entinen seurajohto ja varsinkin Bartomeu saivat runsaasti kritiikkiä niin kannattajilta kuin myös seuran pelaajilta, mukaan lukien Barçan ykköstähdeltä Lionel Messiltä.

Myös useat seuran entiset pelaajat ovat kritisoineet entisen työnantajansa toimia, eikä brasilialaispuolustaja Dani Alves ole poikkeus.

Nykyisin kotimaassaan São Paulon joukkueessa pelaava Alves, 37, edusti Barcelonaa vuosina 2008-2016, kunnes siirtyi vuodeksi Juventukseen ja jatkoi matkaansa Paris Saint-Germainiin.

Alvesin lähtö on ollut pitkään kipeä puheenaihe Barcelonan kannattajille, sillä seura tuntuu yhä etsivän hänelle kyvykästä korvaajaa. Brassipakki kertoi RAC 1:n haastattelussa, että hän tarjosi itseään takaisin Barcelonalle Juventuksesta lähtiessään, mutta katalonialaisjätti ei tarttunut tarjoukseen.

– Tarjosin itseäni takaisin Barçalle. Menin Juveen todistaakseni, että olen yhä hyvällä tasolla, sanoi Alves Daily Mailin mukaan.

– Halusin palata Barçaan ja he tarvitsivat minua, mutta heillä ei ollut munaa myöntää, että he olivat väärässä minusta. Jos he olisivat kohdelleet minua mielestäni ansaitsemallani tavalla, pelaisin yhä tänä päivänä Barçassa. Rakastan sitä seuraa.

Seurajohdon eroamisen uskotaan toimivan alkusysäyksenä sille, että Barcelona ryhtyy kitkemään vuosien aikana kasautuneita ongelmiaan. Alvesin mukaan Barcelonalla voi kuitenkin mennä pitkään ennen kuin seura palaa juurilleen.

– Barçan tyyli on muuttumassa. Seura on menettänyt hieman identiteettiään, ja nyt sillä on edessä vaikea prosessi sen palauttamiseksi.

– Uskon, että Barça haluaa olla vain liiketaloudellinen ja bisnesmielinen seura, joka myy ja ostaa pelaajia. Sitä tekiessä menettää identiteettinsä. Minusta se on Barcelonan ongelma.

Alves pelasi Barcelonassa lähes 400 ottelua ja voitti seurassa kaikkiaan 23 pokaalia. Brasilian A-maajoukkueessa hän on esiintynyt 118 kertaa. Vain Cafu (142) ja Roberto Carlos (125) ovat pelanneet enemmän otteluita Brasilian miesten maajoukkueessa.