Huuhkajat pelaa keskiviikkona miljoonista euroista! – Mitä kaikkea Wales-voitto käytännössä merkitsisi?

© Kuva: Juha Tamminen

Suomi kohtaa keskiviikkoiltana Nations Leaguen päätösottelussa Walesin vieraskentällä Cardiffissa. Päätösottelussa on valtavat panokset, kun pelissä on lohkovoitto ja sen tuomat vaikutukset. SuomiFutis-sivusto selvitti mitä kaikkea Wales-voitto käytännössä merkitsisi.

Lohkovoitto olisi tietysti Huuhkajille jo itsessään upea saavutus. Suomi pelasi Nations Leaguen ensimmäisessä painoksessa C-liigassa. Huuhkajat voitti silloin oman lohkonsa nousten nyt käynnissä olevaan kauteen B-liigaan. Sen lisäksi Suomi sai myös EM-karsintoihin niin sanotun varapatruunan, jota ei lopulta tarvittu, kun Huuhkajat varmisti EM-kisapaikan suoraan sijoittumalla karsintalohkonsa toiseksi.

Euroopan kovimpien maiden joukkoon

Suomen on voitettava Wales vieraskentällä voittaakseen lohkon. Tasapeli ei riitä, sillä Wales on ennen ottelua pisteen edellä Suomea. Lohkovoittaja nousee Nations Leaguen seuraavalle kaudelle A-liigaan, eli Nations Leaguen korkeimmalle tasolle.

Nations Leaguen A-liigassa pelaavat Euroopan parhaat maajoukkueet, kuten viime viikolla harjoitusottelussa kaatunut Ranska. Ensi kaudeksi paikkansa A-liigassa ovat varmistaneet Ranskan lisäksi Italia, Hollanti, Puola, Belgia, Tanska, Englanti, Portugali, Saksa sekä Espanja.

Yksikään maa ei ole vielä varmistanut nousua B-liigasta. Noususta pelaavat Suomen ja Walesin lisäksi ykköslohkossa Itävalta ja Norja, kakkoslohkossa Skotlanti ja Tshekki sekä kolmoslohkossa Venäjä, Unkari ja Turkki. A-liigasta putoavat varmuudella Bosnia ja Hertsegovina sekä Islanti. Ruotsi, Kroatia, Ukraina ja Sveitsi vielä taistelevat säilymisestä.

A-liiga toisi miljoonia euroja

UEFA jakaa rahaa osallistumisesta Nations Leagueen. Käytännössä tätä kautta suhteellisen uuteen maajoukkueturnaukseen on saatu myös isot panokset. Käsitellään nyt siis sitä, mitä mahdollinen lohkovoitto tarkoittaisi Palloliitolle taloudellisesti.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti Huuhkajien torijuhlissa vuosi sitten. Kuva: Juho Hirvonen.

Pelkästään osallistuminen Nations Leaguen B-liigaan tuo 1,5 miljoonaa euroa. Tämä summa on jo varmuudella tulossa. Lohkovoitto tuo kuitenkin toiset 1,5 miljoonaa euroa. Näin ollen lohkovoitto toisi Palloliitolle kolme miljoonaa euroa.

Huomionarvoista on myös lohkovoiton myötä tuleva sarjanousu, mikä käytännössä kasvattaa Palloliiton tilipussia 0,75 miljoonalla eurolla. A-liigaan osallistumisesta maksetaan nimittäin 2,25 miljoonaa euroa per maa, ainakin nykyisen rahanjaon mukaisesti. 2,25 miljoonan euron potti toki maksetaan vasta, kun Nations League pelataan alustavasti seuraavan kerran kesä-syyskuussa vuonna 2022 ennen vuoden 2024 EM-kisojen karsintoja.

Näin ollen lohkovoitosta Palloliitto kuittaisi heti kolme miljoonaa euroa, jonka lisäksi nousu A-liigaan toisi varmuudella 2,25 miljoonaa euroa seuraavasta Nations League -kaudesta, kävi A-liigassa sitten miten tahansa.

A-liigassa pelaaminen tuo Huuhkajille toki mahdollisuuden vielä suurempiin summiin, mikä on toki hyvin vaikeaa ja epätodennäköistä. A-liigan lohkovoittajat pelaavat Final Four -turnauksen, joka tuo taas vielä suurempia summia lajiliitoille. Esimerkiksi viime Final Four -turnauksen voittanut Portugali tienasi 10,5 miljoonan euroa palkintorahana ja turnauksen neljänneksi jäänyt Sveitsikin peräti seitsemän miljoonaa euroa.

MM-karsintojen varapatruuna

Ensimmäisellä Nations League -kaudella puhuttiin paljon Huuhkajien saamasta varapatruunasta EM-karsintojen jatkokarsintaan. Sitä ei lopulta tarvittu, kun kisapaikka tuli suoraan karsintojen kautta. Myös vuoden 2022 MM-kisojen karsintoihin on tarjolla Nations Leaguen kautta niin sanottu varapatruuna.

Nations Leaguen kautta kaksi rankingin parasta lohkovoittajaa pääsee MM-karsintojen jatkokarsintoihin. Ja nämä paikat menevät sellaisille maille, jotka eivät pääse MM-karsintojen lohkovaiheesta suoraan kisoihin tai jatkokarsintoihin. Lyhyestä virsi kaunis:

  • MM-karsintojen lohkovoittajat (10 maata) etenevät suoraan Qatarin MM-kisoihin.
  • MM-karsintojen lohkokakkoset (10 maata) etenevät jatkokarsintaan.
  • Nations Leaguen rankingin parhaat lohkovoittajat (2 maata) etenevät jatkokarsintaan.
  • MM-karsintojen jatkokarsinnoissa pelataan käytännössä kolme Final Fouria, joissa välierät ja finaali. Näin ollen kolme maata etenee jatkokarsintojen kautta vielä MM-kisoihin.
  • Yhteensä UEFA:n eli Euroopan alaisista karsinnoista etenee MM-kisoihin 13 maata.

Varapatruunasta MM-kisojen kohdalla on puhuttu melko vähän, koska sen merkitys on huomattavasti pienempi kuin EM-kisojen kohdalla. Huuhkajat olisi kuitenkin lohkovoitolla ainakin melko lähellä jatkokarsintapaikkaa todennäköisyyksien valossa, jos Suomi ei sijoitu omassa karsintalohkossaan kahden parhaan joukkoon. Tätä skenaariota on kuitenkin vielä mahdotonta arvioida tarkemmin.

Vaikutus MM-karsintojen arvontakoriin

MM-karsintojen lohkot arvotaan sen jälkeen, kun Nations League on pelattu lohkojen osalta loppuun. Arvonta suoritetaan 7. joulukuuta Zürichissä, Sveitsissä. Wales-voitolla saattaa olla myös merkittävä vaikutus MM-karsintojen arvontakoreihin Huuhkajien osalta.

Suomi nousi käynnissä olevan maajoukkuetauon aikana jo kolmoskoriin, kun se kaatoi harjoitusottelussa Ranskan ja sunnuntaina Bulgarian Nations Leaguessa. Tilanne on kuitenkin hyvin tasainen ennen Nations Leaguen päätöskierrosta.

Suomella on 1 417 pistettä, Bosnia ja Hertsegovinalla on 1 415 pistettä ja Kreikalla 1 413 pistettä. Suomi sekä Bosnia ja Hertsegovina ovat tällä hetkellä kolmoskorin puolella ja Kreikka neloskorissa. Tilanne voi kuitenkin vielä elää päätöskierroksen tulosten mukaan. Systeemi on melko monimutkainen, mutta käytännössä voittamalla Walesin Huuhkajat varmistaa paikkansa kolmoskorissa.

Kreikka kohtaa Nations Leaguen C-liigan päätösottelussa Slovenian. Slovenia johtaa lohkoa kahden pisteen erolla Kreikkaan, joten panoksena ottelussa on lohkovoitto. Bosnia ja Hertsegovinan putoaminen A-liigasta on jo varmistunut, ja se kohtaa päätösottelussa Italian kotonaan. Italia pelaa lohkovoitosta, joten helpolla ei kolme pistettä tule bosnialaisille.

Riippuen Bosnia ja Hertsegovinan sekä Kreikan päätösotteluiden tuloksista Suomi saattaa varmistaa kolmoskorin paikan, vaikka häviäisikin Walesille. Alta näet koritilanteen ennen Nations Leaguen päätösotteluita. Jos et näe twiittiä, voit katsoa sen tästä.

Wales-Suomi-ottelu pelataan keskiviikkona kello 21.45. Ottelua voi seurata maksullisilta V Sport Jalkapallo -kanavalta sekä Viaplaysta. Lisäksi ottelu näkyy ilmaiseksi Nelonen-kanavalta ja suoratoistopalvelu Ruudusta.