Lazion suorasanainen seurapresidentti Claudio Lotito on antanut hyvin kummallisen vertauksen maailmanlaajuisesta koronaviruspandemiasta, huomauttaakseen ”etteivät kaikki bakteerit ole tarttuvia”.

Valtiot ympäri maailman ovat asettaneet erilaisia protokollia koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Jalkapallon huippuliigat ovat seuranneet luonnollisesti perästä, ottamalla käyttöön esimerkiksi pelaajien ja valmentajien säännöllisen testaamisen.

Lazio on yksi niistä seuroista, jonka ykkösjoukkue on joutunut kovalle koetukselle positiivisten koronatestien myötä. Kohulta ei myöskään olla säästytty.

Lazion Ciro Immobile, Lucas Leiva ja Thomas Strakosha jäivät hiljattain paitsi kahdesta Mestarien liigan ottelusta positiivisten koronanäytteiden takia. Kaikki kolme esiintyivät kuitenkin niiden välissä pelatussa Serie A -ottelussa Torinoa vastaan viime sunnuntaina. Lazion mukaan aiemmat testit olivat ”vääriä positiivisia”.

Nyt samat kolme pelaajaa ovat antaneet jälleen positiivisen koronatestituloksen, eivätkä he saa pelata tänä viikonloppuna Juventusta vastaan. Italian jalkapalloliitto (FIGC) ilmoitti aiemmin tällä viikolla aloittaneensa tutkinnan Lazioon varmistaakseen, että koronaviruksen hillitsemiseen määritettyjä protokollia on noudatettu.

– Kuten olen sanonut, se on kuin taikatemppu. Mikä edes on positiivinen?, 66-vuotias Lotito ihmetteli testaussysteemin aiheuttamaa hämmennystä La Repubblicalle.

[readmore from=Serie-A]

– Positiivinen tarkoittaa, että [olet] tartunaa levittävä, eikö? Kaikkien maailman naisten emättimissäkin on bakteereja, mutta ei se tarkoita, että ne olisi taudinlevittäjiä. Ainoastaan joissain tapauksissa niistä tulee rappeutuneita ja tauteja levittäviä.

– Tulosten tulkinnassa on eroja. Kun lääketieteellinen henkilökuntamme arvioi Immobilea, hänen keuhkokapasiteettitarkastuksensa olivat aiempaa parempia. Ja kun testasimme hänet, hän antoi negatiivisen testituloksen ja niin teki myös hänen perheensä. Joten miksi hän ei voi pelata Juventusta vastaan sunnuntaina?

– Olen pyytänyt FIGC:ia ottamaan käyttöön yksinkertaisen rakenteen, jolla voidaan suorittaa kaikki testaukset ja jotka noudattavat kaikki samoja parametrejä. Tarvitsemme kolmannen osapuolen, joka voi lopettaa tämän kaaoksen.

Lähde: Goal