Malmö palasi mestaruuskantaan – kapteenin koronatartunta keskeytti kultajuhlat

Malmö FF on hallinnut Ruotsin Allsvenskania viime vuosikymmeninä. Väliin mahtui kaksi mestaruudetonta vuotta, mutta nyt Malmö palasi jälleen valtaistuimelleen. Malmö kukisti sunnuntaina Siriuksen maalein 4-0 ja varmisti mestaruutensa jo kolme kierrosta ennen sarjan päätöstä.
Malmölle mestaruus on sen seurahistorian 21:s. Se on voittanut yli joka viidennen vuonna 1924 perustetun Allsvenskanin mestaruuksista. Viimeisten kymmenen vuoden aikana Malmö on voittanut mestaruuksista puolet.
Malmö johtaa sarjaa kymmenen pisteen erolla ennen toisena olevaa Elfsborgia. Sillä on vielä mahdollisuus lyödä omissa nimissään oleva Allsvenskan-ennätys, ja voittaa sarja kaikkien aikojen suurimmalla pistemarginaalilla seuraavaan. Kaudella 1949-1950 Malmö venytti kaulan sarjan kakkoseen peräti 15 pisteeseen, vaikka tuolloin voitosta sai vain kaksi pistettä.
– Aina kun olemme olleet lähellä tehdä jonkun ennätyksen, on kaikki mennyt päin h*lvettiä, konkaripelaaja Behrang Safari kuitenkin varoitti Aftonbladetin haastattelussa.
Yhden Malmön maaleista sunnuntaina teki 34-vuotias veteraanihyökkääjä Ola Toivonen, joka palasi täksi kaudeksi Allsvenskaniin 11 vuoden ulkomaankierroksen jälkeen. 64 maaottelua pelannut Toivonen pelasi pitkään PSV Eindhovenissa sekä lisäksi Ligue 1:ssa, Valioliigassa ja Australiassa, mutta voitti nyt vasta uransa ensimmäisen liigamestaruuden.
– Totta kai se merkitsee minulle paljon. Olen muutaman vuoden päässä nappisten naulaan laittamisesta, joten ruotsinmestaruus plakkarissa on hienoa, Toivonen kommentoi Aftonbladetille.
Aftonbladet kertoi vielä myöhään sunnuntai-iltana Malmön kultajuhlien saaneen äkillisen päätöksen. Malmön 2-0-maalin ottelussa tehneellä kapteenilla Anders Christiansenilla todettiin pelin jälkeen koronavirustartunta. Sen takia juhlille pantiin stoppi, ja Malmö keskeyttää muunkin toimintansa tämän viikon ajaksi. Sunnuntain ottelujen jälkeen alkoi tosin muutenkin maaottelutauko.
Malmö pelasi Sirius-pelin ilman valmentajaansa Jon Dahl Tomassonia sekä kakkosvalmentaja Remy Reijmjerseä, sillä molemmilla oltiin todettu aiemmin viikon aikana koronatartunta. Pelaajisto oli kuitenkin terve, mutta kapteeni Christiansen alkoi voida pahoin kesken mestaruusjuhlien. Hän jäi stadionille pikatestiä varten muun joukkueen noustua bussiin, ja koronatestin tulos osoittautui positiiviseksi.
– Andersilla ei ollut mitään oireita ennen peliä. Hän pelasi vahvan ottelun, juhli pelin jälkeen ja antoi haastatteluja, mutta adrenaliinitason laskettua hän tunsi olonsa voimattomaksi ja sai vatsakipuja, Malmön urheilujohtaja Daniel Andersson kertoi Malmön kotisivuilla .
Malmön puheenjohtaja Anders Pålsson kuvailee kultajuhlien peruuntumista ”surulliseksi kaikille”.
[readmore from=Allsvenskan]
Koko Malmön joukkue pelaajia ja valmennusjohtoa myöten määrättiin nyt mestaruusjuhlien sijaan kotikaranteeniin. Karanteeni päättyy kaksi päivää ennen Malmön seuraavaa ottelua. Malmön maajoukkuepelaajilta jää siten marraskuun maaottelut väliin. Myös Christiansen oli valittu Tanskan maajoukkueeseen, joka kohtaa keskiviikkona ystävyysottelussa Ruotsin.
Allsvenskanin suomalaispelaajien joukkueet taistelevat yhä himmeämmistä mitaleista ja paikasta eurokentille. Leo Väisäsen Elfsborg on toisena ja Joona Toivion ja loukkaantuneen Jasse Tuomisen Häcken kolmantena. Myös maalivahti Carljohan Erikssonin sarjanousija Mjällbyllä on vielä pienet mahdollisuudet europaikoille, sillä Mjällby on sarjassa seitsemäntenä kuusi pistettä Häckenistä ja neljä pistettä neljäntenä olevaa Djurgårdenia perässä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS