Vahvistus: Hongan tähtipelaaja jättää seuran – kertoi päätöksestään Twitterissä: ”Kaikki päättyy aikanaan”
Kuva: Juha Tamminen
FC Hongan keskikentällä viimeiset kolme kautta peliä pyörittänyt Javier Hervás jättää seuran. Honka kiitti Hervásta Twitterissä miehen kerrottua päätöksestään.
Hervás, 31, on kuulunut Veikkausliigan keskikenttäpelaajien parhaimmistoon. Peliä rytmittävä espanjalainen saapui Espooseen tammikuussa 2018. Päättyneellä kaudella Hervás kellotti 1 726 minuuttia pelaten kaikissa 22 sarjaottelussa. Tilille merkattiin myös yksi maali. Yhteensä Hervás pelasi Hongassa 87 ottelua, joissa syntyi kahdeksan maalia.
Hervás avasi päätöksensä taustoja Twitterissä.
– Kaikki päättyy aikanaan. Aikani Hongassa päättyy kolmen kauden jälkeen. Haluaisin kiittää henkilökuntaa, kollegoita, seuratyöntekijöitä ja kannattajia näistä kolmesta vuodesta. On ollut kunnia puolustaa ja taistella tälle seuralle. Toivon kaikkea hyvää teille jatkoon. Kiitos todella paljon kaikesta, Hervás kirjoittaa.
Hervás on urallaan edustanut muun muassa La Liga -seura Sevillaa yhdeksän ottelun verran. Lisäksi kokemusta on La Liga 2:sta 94 ottelun verran.
Honka kiitti Hervásia Twitterissä.
– Kiitos näistä vuosista! Tulet aina olemaan yksi meistä, Hongan virallisella Twitter-tilillä kirjoitettiin espanjaksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu