VPS vaihtaa päävalmentajaa – ”Joukkue haluaa takaisin Veikkausliigaan”
Kuva: Juha Tamminen
Ykkösessä pelaava Vaasan Palloseura on palkannut Jukka Karjalaisen uudeksi päävalmentajakseen 2+2-vuotisella sopimuksella.
Karjalainen, 37, siirtyy Vepsuun Kultsusta, jota hän luotsasi elokuusta lähtien Kakkosessa. Vajaan kymmenen pelin pelastusprojekti ei tuottanut tulosta, sillä joutsenolaisten kausi päättyi putoamiseen heidän tultua A-lohkossa viimeiseksi. Karjalaisella on valmentajataustaa myös Jarosta ja MYPA:sta, jonka hän nosti kolmen valmennusvuoden aikana Kolmosesta Ykköseen ja piti sen myös sarjassa 2019.
Vaasalaisten valmennustiimiin liittyy myös fysiikkavalmentaja Kari Salmi VPS Junioreista. Henri Sillanpää jatkaa seuran maalivahtivalmentajana.
– Kävimme hallituksen kanssa läpi seuran strategiaa ja tavoitteita, joihin VPS haluaa päästä. Pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että meidän pitää pystyä katsomaan koko ajan eteenpäin, ainakin satavuotisjuhlavuoteen (2024) asti. Ei liittyen ainoastaan edustusjoukkueen puolen toimintaan, vaan myös junioripuoleen. Se tarkoittaa sitä, että valmennustiimit, jotka me kasataan edustusjoukkueen ympärille, ja myös juniorijoukkueiden ympärille, pystyvät tekemään äärimmäisen hyvää päivittäistä yhteistyötä, kommentoi Karjalainen VPS:n sivuilla.
– Toivon mukaan pelataan aktiivista, voittavaa futista. Haluamme hallita peliä ja määritellä, miten peli tulee kulkemaan. Loppujen lopuksi täytyy kuitenkin muistaa, että kolme pistettä on tärkeintä.
– VPS on perinteikäs ja iso seura, jolla on äärimmäisen kovat tavoitteet. Kuten on käynyt ilmi, haluaa joukkue takaisin Veikkausliigaan, ja siinä on jo omat haasteensa. Mutta kyllä näen olevani valmis tällaisiin haasteisiin, ja ilomielin tartun niihin.
VPS tuli päättyneellä kaudella Christian Sundin alaisuudessa Ykkösessä kuudenneksi. Sund nousi apuvalmentajan paikalta VPS:n vastuuvalmentajaksi kesken kauden 2019, muttei kyennyt estämään putoamista Veikkausliigasta.
VPS:n päävalmentaja kaudeksi 2021 vaihtuu. Uusi nimi ruorissa on Jukka Karjalainen. Tervetuloa Jukka! 

Uutinen Vepsun verkkosivuilla: vepsu.fi/2020-testi/juk…
#Vepsu #seuraaraitaa #VaasaVasa #Vaasa #Vasa
Uutinen Vepsun verkkosivuilla: vepsu.fi/2020-testi/juk…
#Vepsu #seuraaraitaa #VaasaVasa #Vaasa #Vasa
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen