Goal: Suomelle MM-karsinnoissa tutuksi tuleva ukrainalainen siirtyy Serie A:han
Goal uutisoi, että Serie A:n ja Mestarien liigan pirteimpiin onnistujiin viime kausina lukeutunut Atalanta on saamassa vahvistusta Ukrainasta.
Keskikenttäpelaaja Viktor Kovalenko, 24, on liittymässä italialaisseuraan mahdollisesti jo tammikuussa. Goalin mukaan Kovalenko ja Atalanta ovat jo sopineet etukäteen ehdoista.
Kovalenko edustaa tällä hetkellä Ukrainan liigan Šah’tar Donetskia, jonka kanssa hänellä on sopimus kauden loppuun saakka. Siirtokorvauksen saadakseen seuran on kuitenkin myytävä Kovalenko tammikuun siirtoikkunan aikana.
Kovalenko voi tulla myös suomalaisille tutuksi pelaajaksi pian, sillä hän on Ukrainan maajoukkuepelaaja. Suomi kohtaa Ukrainan MM-karsinnoissa 28. päivänä maaliskuuta vieraissa. Ukraina puolestaan vierailee Suomessa 9. lokakuuta.
Kovalenko on pelannut Ukrainan maajoukkueessa 29 ottelua maaleitta. Hän on pelannut Ukrainan liigassa tällä kaudella kahdeksan peliä ja tehnyt niissä neljä maalia. Mestarien liigan lohkovaiheessa hän pelasi kolme ottelua.
Atalanta eteni Mestarien liigassa pudotuspeleihin toisena kautena peräkkäin. Joukkue kohtaa ensimmäisellä jatkokierroksella Real Madridin. Italian pääsarjassa Atalanta on sijalla seitsemän.
Atalantassa pelaa jo ennestään yksi Ukrainan maajoukkuemies, sillä keskikenttäpelaaja Ruslan Malinovskyi edustaa seuraa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegenda poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Romano: Juventus täräyttää siirtopaukun, mutta asiassa on iso mutta
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Romano: Juventus täräyttää siirtopaukun, mutta asiassa on iso mutta
- Toimittaja: HJK-puolustaja siirtyy Ruotsiin – tuttu suomalaisluotsi odottaa
- Liverpool teki seurahistoriansa toiseksi kalleimman hankinnan
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Veikkausliigan ”supermaanantai” lunasti kaikki odotukset – uudet hankinnat loistivat
- Lionel Messi: tämän takia maajoukkueura päättyy
- Siirtosaaga maaliin – Djurgården maksoi viidennen sarjatason pelaajasta kaksi miljoonaa euroa
- Entisen Ballon d’Or -voittajan sopimus ollaan purkamassa – tilalle tuotiin nuorempi hyökkääjä
- Lukas Hradecky nollasi Marseillen – AS Monaco nousi Ligue 1:n kärkipaikalle