Klaas-Jan Huntelaar lopettaa uransa tähän kauteen.

37-vuotias Huntelaar vahvisti uutisen lauantaina Ajaxin ja Zwollen välisen kamppailun jälkeen.

Ajaxia seuratasolla edustava hollantilaiskärki on pelannut urallaan myös muun muassa Heerenveeniä, Real Madridia, AC Milania ja Schalkea. Huntelaar pelasi Teemu Pukin kanssa samaan aikaan Schalkessa.

– Olen miettinyt tätä viimeisen kuukauden ajan, koska urani loppuminen lähenee koko ajan. Uskon tämän olevan urani viimeinen kausi. Aion totta kai pelata täysillä loppukauden ajan. Uskon saavani opiskeluni valmiiksi, mutta sitä ennen haluan levätä ja viettää aikaa perheeni kanssa, Huntelaar totesi Fox Sportsille.

Huntelaar siirtyi Ajaxista Real Madridiin tammikuussa 2009, mutta pelasi seurassa vain puolen vuoden ajan. 20 ottelussa syntyi kahdeksan maalia.

Matka jatkui AC Milaniin, mutta Milanossa Huntelaar jäi nokkimisjärjestyksessä muun muassa Marco Borriellon ja Alexandre Paton taakse. Huntelaar siirtyi AC Milanista Schalkeen ja vietti seurassa seitsemän vuotta, kunnes palasi takaisin Ajaxiin kesällä 2017.

Hollannin A-maajoukkueessa Huntelaar pelasi 76 ottelua, joissa syntyi upeat 42 maalia.