Ilves nappasi kohutun nuorukaisen riveihinsä – ”Se lopullinen läpimurto on vielä jäänyt tekemättä”
Kuva: Juha Tamminen
Ilves on solminut vuoden sopimuksen hyökkäävän keskikenttäpelaajan Maximo Tolosen kanssa. Sopimuksessa on lisäksi seuran optio kausista 2022 ja 2023.
Tolonen, 19, on esiintynyt Suomen nuorten maajoukkueissa 42 kertaa, mutta hänen lopullista läpimurtoaan aikuisten tasolle odotellaan yhä. Hän on pelannut Veikkausliigassa ja Ykkösessä yhteensä yli 70 ottelussa, mutta parhaat näytöt ovat vielä antamatta.
Aiemmin urallaan Tolonen on edustanut FC Honkaa, Seinäjoen Jalkapallokerhoa ja viime kaudella IFK Mariehamnia. Tampereelle hän siirtyy hyvillä mielin.
– Kiva päästä seuraan mukaan! Ennemminkin oli ollut puhetta tänne siirtymisestä ja nyt kun siihen avautui mahdollisuus, niin ei muut seurat käyneet edes mielessä. Ilves on minulle hyvä paikka kehittyä ja tiedän, kuinka hyviä seuran valmentajat Jallun (Jarkko Wiss) johdolla ovat nuoria pelaajia eteenpäin viemään. Nyt on todellakin loistava mahdollisuus tehdä se lopullinen läpimurto Veikkausliigaan, kommentoi Tolonen uuden seuransa sivuilla.
– Joukkueessa on todella paljon tuttuja, varsinkin maajoukkueista. Joukkue on varmasti nuori ja erittäin kilpailukykyinen tällä kaudella. Paljon pelaajia, jotka haluavat päästä eteenpäin, kirittämässä toisiaan loistavassa valmennuksessa. Minulla on todella positiivinen kuva joukkueesta.
Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss on mielissään Tolosen siirrosta.
– Maximo on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt jo aika paljon Veikkausliigaa pelaamaan, mutta se lopullinen läpimurto on vielä jäänyt tekemättä. Olemme hänen kanssaan keskustelleet siitä, ja nyt lähdetään tekemään töitä sen eteen. Potentiaalia häneltä varmasti löytyy, nyt täytyy vaan saada puristettua se kaikki irti.
Lue uutinen ja Maximon mietteitä siirrosta osoitteesta ilvesedustus.fi/maximo-tolonen…
#ilves #keltavihreä #veikkausliiga
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Juventus nojaa ”tuttuun ja turvalliseen” – tämä ikämies seuraavaksi vahvistukseksi?
- Ennätykset paukkuivat – Bodø/Glimtin hyökkääjä sai siirron toiseen Mestarien liiga -seuraan
- Kun on kuuma niin on kuuma – Veikkausliigassa nähtiin harvinaislaatuinen maali
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen