Itävallan mestarin riveissä kaksi dopingkäryä – Salzburg vaatii maajoukkuelääkäreiltä selitystä
Kuva: Getty Images
Itävallan pääsarjan hallitseva mestari Red Bull Salzburg kertoo, että kaksi sen pelaajaa on antanut positiivisen näytteen Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n dopingtestissä.
Mohamed Camaran, 20, ja Sekou Koitan, 21, näytteistä löytyi jäämiä kielletystä aineesta, jota käytetään yleensä vuoristotautia hoitavissa lääkkeissä. Kummatkin pelaajat ovat kertoneet, että he saivat lääkettä Malin maajoukkueen lääkintähenkilökunnalta ennen vierasottelua Namibiassa. Camara ja Keita lensivät maajoukkueen mukana Malin Bamakosta Namibian Windhoekiin, joiden välillä on yli 1 300 metrin korkeusero.
Maajoukkuetauolta palattuaan he osallistuivat 22. marraskuuta UEFA:n dopingtestiin, jossa oli mukana kymmenen Salzburgin pelaajaa. Kummatkin ovat pelanneet tällä kaudella isossa roolissa Itävallan hallitsevan mestarin riveissä ja esiintyneet säännöllisesti myös marraskuun 22. päivän jälkeen.
Salzburg kertoo tiedotteessaan, että se aikoo UEFA:n kanssa tehdä tapauksesta perinpohjaisen selvityksen.
– Me olemme todella ylpeitä, kun pelaajiamme kutsutaan maajoukkueisiin. Maaotteluissa olisi kuitenkin odotettavissa, että lääketieteellinen työ on kansainvälisten standardien tasolla ja sitä hoitavat lääkärit, jotka tuntevat säännöt, kommentoi Salzburgin toimitusjohtaja Stephan Reiter.
– FC Red Bull Salzburg tekee kaikkensa – yhteistyössä UEFA:n ja asiaankuuluvien viranomaisten kanssa – saadakseen täydellisen selityksen Malin tapahtumille.
Salzburg on voittanut seitsemän pääsarjamestaruutta putkeen, ja joukkue johtaa sarjaa tälläkin hetkellä. Se pelasi tällä kaudella myös Mestarien liigan lohkovaiheessa, mutta jäi lohkossaan kolmanneksi ja putosi siten Eurooppa-liigan puolelle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”