Kerrankin näin päin: Lautaro Martínezin agentti sanoi hyökkääjän olevan iloinen Interissä – mitä se tarkoittaa siirron kannalta?
Kuva: Getty Images
Tammikuun siirtoikkuna lähestyy, joten pelaajien agentit ovat antaneet viime aikoina paljon kommentteja lehdistölle.
Agentit voivat tavoitella lausunnoillaan parempia neuvotteluasemia. Esimerkiksi Mohamed Salahin agentti Mohamed Aboutrika kertoi vastikään, ettei egyptiläispelaaja ole tyytyväinen Liverpoolissa.
Aiemmin myös Paul Pogban agentti Mino Raiola totesi julkisesti, ettei Pogba viihdy Manchester Unitedissa ja haluaa siirtyä muualle.
Internazionalen hyökkääjä Lautaro Martínezin agentti Beto Yaque valitsi toisenlaisen linjan argentiinalaisen Olén haastattelussa.
− Lautaro on iloinen Interissä, Yaque sanoi.
Martínezia huhuttiin erityisesti viime kesänä Barcelonaan. Myös muut huippuseurat ovat olleet kiinnostuneita Argentiinan 23-vuotiaasta maajoukkuehyökkääjästä.
− Hän kasvaa ja kehittyy vielä. Hän on vasta nuorukainen, jolla on valtavasti potentiaalia, Yaque jatkoi.
Martínezilla on sopimus milanolaisseuran kanssa vuoteen 2023 saakka. Hän on tehnyt Serie A:ssa kuluvalla kaudella kuusi maalia 14 pelissä. Mestarien liigan lohkovaiheessa hän iski yhden osuman kuuteen peliin.
− Sanoisin, ettei hänellä ole rajoja. Hänestä voi tulla jalkapalloilijoiden eliittiä, Yaque kehui.
Martínez ja Internazionale jatkavat Serie A:n mestaruuden metsästämistä sunnuntaina 3. tammikuuta Crotonea vastaan. Toisena sarjassa oleva Inter on paikalliskilpailijaansa AC Milania perässä pisteen verran. Euroturnauksissa Interin tie pysähtyi Mestarien liigan lohkon nelossijaan.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Daily Record: Topi Keskinen saattaa siirtyä Gert Remmelin alaisuuteen
- Huuhkajien pelaaja vaihtamassa seuraa Italiassa
- Matias Siltasen markkina-arvo kolminkertaistui Transfermarktissa
- SJK:n toppari kiinnostaa Itävallassa
- Gary Lineker: Saksa ei aiheuttaisi minkäänlaisia ongelmia Ranskalle
- Suomalaispuolustajan seura vaihtamassa valmentajaa – Chelsean ex-luotsi vahva ehdokas
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Ronald Koeman Marokko-pelistä: ”Tulee hieman liian aikaisin”
- MM-kisojen keskellä muhii siirtopommi – Harry Kane megaluokan seuran kohteena!
- Japanin valmentaja teki neljä vuotta sitten MM-kisoissa virheen, jota ei aio toistaa
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- MM-kisojen keskellä muhii siirtopommi – Harry Kane megaluokan seuran kohteena!
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Miksi Cristiano Ronaldo on pelannut jokaisen minuutin MM-kisoissa?
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Japanin ykköstähti sivussa MM-trilleristä Brasiliaa vastaan