Osasuna – Alaves: Vierasvoittoa suorana

La Liga
Osasuna – Alaves
Torstai 31.12. klo 17:15
Jagoba Arrasaten luotsaama Osasuna on ajautunut La Ligassa suoranaiseen syöksykierteeseen, kun kahdeksasta viimeisestä pelistä on onnistuttu kairaamaan vain kaksi pistettä. Näin on ajauduttu putoamiskamppailuun ja Arrasaten yllä leijuu hyvin vahva potkujen uhka. Alaves selätti vaisumman kautensa ja lähtee uudenvuoden aaton kamppailuun voitto alla.
Osasuna pelasi ennen joulua ansaitun tasapelin Elchen vieraana. Inigo Pérez lensi ottelussa ulos ja kärsii pelikieltoaan. Aridane Hernández on puolestaan oman pekkansa kärsinyt. Huolestuttavaa on, että aiemmin tyydyttävästi toiminut alakerta on ollut viime peleissä täysin paperia. Tiheässä ottelurytmissä kelkkaa on vaikea kääntää. Näistä kamppailuista pisteitä olisi ehdottomasti revittävä tai tilanne muuttuu vaikeasta kammottavaksi.
Alaves oli pisteittensä arvoinen Eibaria vastaan joulun alla. Ottelu oli puolustusvoittoisesta taktiikasta tunnetulle joukkueelle yllättävänkin eläväinen. Rodrigo Battaglia on pelikiellossa ja pari loukkaantumistakin on, mutta pahempikin tilanne on tänä syksynä ollut. Pablo Machínin suojatit lähtevät tuskin riehumaan vierasottelussa, mutta haavoittuvaisia isäntiä vastaan paikkoja voi siunaantua silti.
Lyö vetoa ottelusta:
Osasuna on vetomarkkinoilla ehdottomasti liian suuri suosikki. Tasurivarmistus on varovaisen betsarin valinta, mutta itse lähden in varhaisen voitonmaksun innostamana yrittämään suoraa vierasvoittoa. Vetosuositus on Alaves voittaa ottelun kertoimella 3,30.
Huomaa varhainen voitonmaksu illä!
illä on mahtava kampanja meneillään: valituista liigoista saat voitot heti käteisenä, jos vetokohteesi siirtyy kahden maalin johtoon – riippumatta ottelun lopputuloksesta! Lue lisää:
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Sofia Manner häkeltyi historiallisesta unelmasiirrostaan maailmanluokan sarjaan – tämä yksityiskohta kiinnitti huomion: ”Ihan naurattaa miten identtinen se on”
- Katso: Saksassa käsittämätön oma maali – ”Nyt tapahtuu hirveitä”
- Lukas Hradecky ja Natalia Kuikka valittiin jälleen Vuoden pelaajiksi – Captain’s Ball Kaj Natrille
- Huuhkajista tuttu Albin Granlund löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- FC Hongan Sofia Mannerille huippusiirto ulkomaille – liigahistorian suurin siirtosumma
- Huippumaalintekijä hylkäsi tarjoukset Saudi-Arabiasta pelatakseen Mestarien liigassa – agentti: ”Tunteilla on enemmän arvoa kuin öljyrahoilla”
- 6-1! Suomalaismaalivahdin joukkue järjesti murskajaiset Konferenssiliigassa
- Toni Korkeakunnas hehkutti uransa päättävää Perparim Hetemajta – nämä HJK-ikonin ominaisuudet keräsivät arvostusta
- HJK-yleisön viimeistä kertaa kohdannut Toni Korkeakunnas kuvaili kannattajiin luomaansa poikkeuksellista yhteyttä – ”Kyllä sitä on kiitollinen”
- Iso päänahka! Huuhkajat-pelaajalta loistoesitys Eurooppa-liigassa
- Huuhkajista tuttu Albin Granlund löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- Iso päänahka! Huuhkajat-pelaajalta loistoesitys Eurooppa-liigassa
- Huippumaalintekijä hylkäsi tarjoukset Saudi-Arabiasta pelatakseen Mestarien liigassa – agentti: ”Tunteilla on enemmän arvoa kuin öljyrahoilla”
- 6-1! Suomalaismaalivahdin joukkue järjesti murskajaiset Konferenssiliigassa
- FC Hongan Sofia Mannerille huippusiirto ulkomaille – liigahistorian suurin siirtosumma
- Lukas Hradecky ja Natalia Kuikka valittiin jälleen Vuoden pelaajiksi – Captain’s Ball Kaj Natrille
- Argentiinalaislegenda paljasti miksi kieltäytyi Man Unitedin tarjouksesta – Sir Alex Ferguson matkusti Lontooseen tapaamaan maajoukkuetähteä
- Toimittaja: Maailmanmestarivalmentaja jättää Argentiinan ensi kesänä – ajautui riitoihin jalkapalloliiton kanssa
- Katso: Lumipallosota keskeytti HJK:n ottelun!
- Liverpoolin ex-hyökkääjää odotti Turkissa kulttuurishokki: ”Viilsivät vuohen kurkun auki edessämme”