Lähde: PSG tavoittelee tammikuussa 60 miljoonan siirtokorvauksia – viisi pelaajaa kaupan
Kuva: Getty Images
Qatarilaisrahoitteisen PSG:n tiedetään olevan yksi maailman vakavaraisimmista jalkapalloseuroista. Pohjaton ei silti ole PSG:nkään kassa, ja koronakriisillä on ollut vaikutuksensa myös Ligue 1 -jätin talouteen.
Neymarin ja Kylian Mbappén jatkosopimuksiin tarvitaan varoja, ja samoin mahdollisiin kesän megahankintoihin. Tällaisiksi on huhuttu muun muassa Lionel Messiä ja Sergio Ramosta. Eikä halpaa ollut myöskään valmentajan vaihtaminen. Thomas Tuchelille piti maksaa tuhti erokorvaus, eikä Mauricio Pochettinokaan ole halpa valmentaja.
Niinpä tammikuussa PSG:ssä on edessä pelaajamyyntien operaatio. La Gazzetta dello Sport kertoo, että PSG:n urheilujohtaja Leonardo tavoittelee tammikuun siirtoikkunassa yhteensä 60 miljoonan euron tuottoja pelaajamyynneillä. Siten seuran kassaa saataisiin paikkailtua tulevienkin toimien rahoittamiseksi.
Lehti nimeää myös viisi pelaajaa, jotka PSG on valmis vapauttamaan pelaajamarkkinoille. Kaupan olevat pelaajat ovat Ander Herrera, Thilo Kehrer, Julian Draxler, Idrissa Gueye ja Leandro Paredes.
Lähde: Mundo Deportivo
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”