Marca: Kiinalaisseura antoi rukkaset Diego Costalle – syynä vuosia sitten epäonnistunut hyökkääjä
Kuva: Getty Images
Diego Costa poistui viime viikolla Atléticosta purettuaan pelaajasopimuksensa seuran kanssa.
32-vuotias Costa voi siten siirtyä vapaasti toiseen seuraan ilman minkäänlaista siirtokorvausta.
Marcan mukaan Costan edustajat ottivat yhteyttä kiinalaiseen Guangzhou Evergrandeen, joka oli aikoinaan kiinnostunut hyökkääjästä.
Guangzhou Evergrande ei ole kuitenkaan enää kiinnostunut Costasta. Seuraa huoletti etenkin Costan jatkuvat loukkaantumisongelmat. Atléticoon palattuaan Costa kärsi kolmen vuoden aikana jopa 15 loukkaantumisesta, ja oli niiden vuoksi sivussa kuukausikaupalla jokaisella kaudella.
Marca kertoo, että suurin syy Guangzhou Evergranden kieltäytymiselle oli kuitenkin Jackson Martínezin vakavat loukkaantumiset. Jackson siirtyi Atléticosta yli 40 miljoonalla eurolla Guangzhou Evergrandeen helmikuussa 2016, mutta ehti pelata seurassa kahden ja puolen vuoden aikana vain 16 ottelussa.
Guangzhou Evergrande ei halua ottaa Costan kanssa samanlaista riskiä. Costaa on huhuttu muun muassa brasilialais- ja englantilaisseuroihin. Atléticossa Costa viimeisteli paluunsa jälkeen 81 ottelussa vain 19 maalia.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Kanada-Marokko 0-0, toinen puoliaika käynnissä
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi