EFL Cup
Tottenham – Brentford
Tiistai 05.01. klo 21:45

Tottenham ja Championshipin kärkipään Brentford kohtaavat tiistaina Liigacupin välierässä. Yleensä viimeistään tässä vaiheessa myös Liigacup alkaa kiinnostaa jopa isoja joukkueita, sillä pytty on aina pytty, vaikka sen voittaisi vähäpätöisemmästäkin turnauksesta. Tämä pätee varsinkin José Mourinhon Tottenhamiin, sillä joukkue ei ole herkutellut mestaruuksilla aikoihin – viimeisin mestaruus on vuodelta 2008 juuri Liigacupista.

Spursin ohjelma helpottui vuodenvaihteen osalta, kun Fulham -ottelu peruttiin viime viikolta. Viikonloppuna Leeds kaatui hienon esityksen jälkeen 3-0. Mourinhon odotetaan laittavan kentälle laatua, mutta muutama poissaolokin on. Poissaolot eivät kuitenkaan heikennä Spursia merkittävästi, sillä joukkueen tärkeimmät palaset saadaan kyllä kentälle Son Heung-Miniä ja Harry Kanea myöten.

Brentford on jo kerennyt kolkuttelemaan Valioliigan portteja ja organisaatio joukkueineen alkaisi olla valmis sarjanousuun. Osoituksena tästä on, että jo neljä Valioliigan joukkuetta on pudonnut Brentfordille tämän kauden Liigacupissa. Brentfordin onneksi viikonlopun sarjapeli peruttiin, joten Thomas Frank laittanee kentälle vahvimman mahdollisen miehityksen finaalipaikan saamiseksi. Tämä tarkoittanee sitä, että Ivan Toney on avauksessa ja Marcus Forss aloittaa penkiltä.

Lyö vetoa ottelusta:

Tottenham on joukkueista luonnollisesti selkeästi laadukkaampi ja suurehko suosikki menemään finaaliin. Mikään läpijuoksu tämä ei kuitenkaan tule todennäköisesti olemaan, eikä kummankaan joukkueen taktiikka tule olemaan äärimmäisen hyökkäävä. Eniten ottelussa kiinnostaa vähämaalisuus – vetosuositus on Ottelussa alle 2,5 maalia kertoimella 2.20.

LYÖ VETO

tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 150€ asti. Näin 150 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 300€ pelirahaa.

Lunasta n tervetulopaketti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 150 euron talletuksella 300€ pelirahaa.

LYÖ VETO