Pitkäksi venyvä koronapandemia-aika on tuonut raskaita taloudellisia huolia paitsi monille yrityksille, järjestöille ja yhdistyksille, niin luonnollisesti myös yksityishenkilöille. Työttömyys, lomautukset tai muista syistä johtuvat vaikeudet ovat panneet monien talouden lujille, vaarantaen myös rakkaan harrastuksen jatkumisen.

Niinpä Ykkösen voittajana Veikkausliigaan noussut AC Oulu päätti osoittaa solidaarisuuttaan hienolla eleellä yhteistyöseura Oulun Luistinseuraa kohtaan. AC Oulu kertoi tiistai-iltana Twitterissä lahjoittavansa 2 500€ OLS:lle. Summalla tuetaan koronan vuoksi vaikeuksissa olevia perheitä kuukausimaksujen kanssa.

Veikkausliigaseuran hienoa elettä kannustaakseen myös OLS löi pottiin samaiset 2 500 euroa. Toivottavasti näiden tuhansien avulla monen juniorin harrastuksen jatkuminen pystytään takaamaan.

Kaiken lisäksi hyvällä on tapana lähteä kiertämään, joten kukaties muutkin seurat seuraavat oululaisten esimerkkiä vähävaraisia perheitä auttaakseen.

AC Oulu

@ACOulu
⚽ Antaa pallon pyöriä!
💰 AC Oulu löi tiskiin 2500€, lahjoittaen kyseisen summan yhteistyöseura Oulun Luistinseuralle. Kyseisellä summalla tuetaan koronan vuoksi vaikeuksissa olevia perheitä kuukausimaksujen kanssa.
💰 Jotta vaikutus kasvaa, @olsfutis löi pottiin oman 2500€