IFK Mariehamn – Honka: Viimeinen jatkopaikka jaossa

Suomen Cup
IFK Mariehamn – Honka
Sunnuntai 21.02. klo 16:00
Sunnuntaina pelataan vielä yksi Suomen cupin lohkovaiheen ratkaisuottelu. FC Honka matkustaa Ahvenanmaalle, jossa isäntänä on kautensa sangen vaisusti aloittanut IFK Mariehamn. Hongalle riittää jatkopaikkaan tasapeli. Matka saarelle on aina oma urakkansa, mutta Honka on ottelussa aiempien otteiden perusteella suosikki.
IFK Mariehamn menetti viime kaudella urakalla maaleja mättäneen Albion Ademin Djurgårdeniin. Myös muuta liikehdintää tapahtui suuntaan ja toiseen. Peli ei ole vielä asettunut uomiinsa – Cupin avaustappio Hakaa vastaan oli oikein heikko esitys. Interiä vastaan pelissä oli jo juonta ja Lahdesta saarelle saapunut Vahid Hambo olisi voinut paremmalla onnella päästä maalisarakkeelle, mutta Inter nosti jalkaa kaasupedaalilta ja piti ottelun hallussaan viileästi.
Hongan avausottelu Interiä vastaan oli vielä sangen sekavaa pelaamista, mutta Haka-otteluun Vesa Vasaran suojatit saivat peliään kasaan mukavasti, mikä on hyvä suoritus nuorentuneelle joukkueelle. Vasaran taktisten juonien oivaltamiseen voi kuitenkin mennä jonkun aikaa. TPS:stä lainattu nuori Niklas Pyyhtiä on osoittanut ensimmäisissä otteluissaan pelimiehen elkeitä.
Lyö vetoa ottelusta:
IFK Mariehamn ei ole tämän vuoden kilpailullisissa otteluissa vielä rikkonut kuparistaan ja Hongan yksi tehty maali kahteen otteluun ei ole myöskään kovinkaan paljon. Maaliodottama ei ole tässä ottelussa kovin korkealla ja vähämaalisuus tuntuu järkevimmältä idealta: vetosuositus on Ottelussa alle 2.5 maalia kertoimella 1,90.
tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 150€ asti. Näin 150 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 300€ pelirahaa.
Lunasta n tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 150 euron talletuksella 300€ pelirahaa.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Teemu Pukkia huhutaan Turkkiin
- Ajax-legenda eroaa seuran toimitusjohtajan paikalta
- Thomas Tuchel houkuttelee Valioliiga-tähteä Bayern Müncheniin
- José Mourinho sulki AS Roman treenit ulkopuolisilta – jatkuuko mestarivalmentajan uskomaton tilasto?
- Mestaruusunelma suli – Jude Bellinghamille palkinto hienosta kaudesta
- Napolin mestariksi palauttaneelta valmentajalta yllättävä päätös: ”Mikään ei saa muuttamaan mieltäni”
- Asiantuntijat ennakoivat Thomas Tuchelin pikalähtöä Bayernista: ”Haluaako tällaisessa seurassa työskennellä?”
- Ajaxin pelaaja löi fania pelin jälkeen: ”Ihmiset luulevat, että he voivat huutaa mitä tahansa”
- HSV:n kannattajat juhlivat sarjanousua kentällä – sitten tapahtui jotain odottamatonta ja juhlat peruuntuivat
- GdS: Luis Enrique pyytää Napolia odottamaan – herättänyt kiinnostusta myös muissa suurseuroissa
- SalPa-puolustaja torjui laukauksen päällään ja sai siitä hyvästä punaisen kortin – ”Menee suoraan sanottuna v***tuksen puolelle”
- Surullinen ajankuva: PSG:n mestarijoukkuetta oli lentokentällä vastassa kolme kannattajaa
- Cristiano Ronaldon kausi päättyi karmealla tavalla
- Asiantuntijat ennakoivat Thomas Tuchelin pikalähtöä Bayernista: ”Haluaako tällaisessa seurassa työskennellä?”
- José Mourinho sulki AS Roman treenit ulkopuolisilta – jatkuuko mestarivalmentajan uskomaton tilasto?
- Napolin mestariksi palauttaneelta valmentajalta yllättävä päätös: ”Mikään ei saa muuttamaan mieltäni”
- Näin päättyi Venezian kausi – mitä tekee Joel Pohjanpalo?
- Thomas Tuchel houkuttelee Valioliiga-tähteä Bayern Müncheniin
- HSV:n kannattajat juhlivat sarjanousua kentällä – sitten tapahtui jotain odottamatonta ja juhlat peruuntuivat
- Ajaxin pelaaja löi fania pelin jälkeen: ”Ihmiset luulevat, että he voivat huutaa mitä tahansa”