JJK:lta huima saavutus koronavuonna – alasarjassa yli 50 000 euroa voittoa, upeita yleisömääriä sekä tempauksia: ”Tapio Suominen teki osan tuosta”
Kuva: Juha Tamminen
Kakkoseen viime kaudeksi noussut JJK tiedottaa erittäin hienoja uutisia. Jyväskyläläisseuran tilikausi jäi vuonna 2020 plussalle runsaan 50 000 euron verran, vaikka koronavirus on koetellut urheilukenttää pahasti.
JJK:n tilinpäätös oli kaikkiaan 50 506,91 euroa. Seura onnistui myös muilla sektoreilla upeasti. JJK:n kotiotteluiden yleisökeskiarvo oli 889 katsojaa, ja seura sai kauden avausotteluun FC Vaajakoskea vastaan 1699 silmäparia. Nämä ovat kovia lukemia Kakkoseen.
Lisäksi Tapio Suomisen selostamat kotiottelut keräsivät lähes 50 000 katselukertaa.
JJK:n tavoitteena on nousta Ykköseen viimeistään vuonna 2023. Ensi kaudella se pelaa Kakkosessa.
JJK:n myynti- ja markkinointijohtaja Joni Vesalainen iloitsi asiasta Twitterissä. Vesalaisen mukaan seuralla oli kaudeksi 2020 kolme tavoitetta, jotka olivat talouden saaminen uskottavaksi ja positiiviseksi, joukkueen yltäminen keskikastiin ja yhteisön osallistaminen. Vesalainen kiitteli myös selostaja Suomista.
− Tapio Suominen teki osan tuosta tuloksesta. Nosti JJK:n kiinnostuksen valtakunnalliseksi ja on ammattimies, Vesalainen kehui.
Jos et näe alla olevaa Twitter-päivitystä, voit katsoa sen TÄSTÄ.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan