Norwichin suomalaishyökkääjä Teemu Pukki palasi viikonloppuna jälleen maalien makuun, kun hän iski kaksi maalia Stokea vastaan. Joukkuekaveri Emiliano Buendía ylisti yhteyttään Pukin kanssa.

Norwich kaatoi Stoken tyylipuhtaasti maalein 4-1. Pukki iski juuri ennen taukoa Norwicihn 2-0-osuman Buendían syötöstä. Toisella puoliajalla Buendía viimeisteli itse varmasti boksin sisältä. Viimeisellä kympillä Norwich sai rangaistuspotkun. Buendía toivoi saavansa laukoa rankkarin, jonka hän itse hankki.

– Keskustelin Teemun kanssa ja kysyin, voisinko laukoa sen. Aluksi hän sanoi kyllä, mutta sitten hän kysyi, että voisiko hän sittenkin laukoa. Vastasin, että ”totta kai, olet meidän ykköslaukoja ja meidän maalintekijämme”. Joten olen iloinen hänen puolestaan, Buendía kertoi ottelun jälkeen Eastern Daily Pressin mukaan.

Pukki viimeisteli rankkarin varmasti oikeaan alanurkkaan ja nosti kauden maalimääränsä 13 täysosumaan. Pukki on Mestaruussarjan maalipörssissä neljäntenä. Buendía pelaa myös todella tehokasta kautta, ja hänellä on kasassa kahdeksan maalia ja seitsemän maalisyöttöä.

Buendía kehui vuolaasti yhteispeliä Pukin kanssa Stoke-voiton jälkeen.

– Olen aina iloinen, kun hän tekee maalin. Luulen, että hän on paras pelikaverini koskaan. Yritän aina etsiä häntä, joten olen todella iloinen hänen puolestaan, Buendía sanoi.

Norwich nousi voiton myötä sarjan kärkeen pisteen erolla Brentfordiin. Kolmantena majaileva Swansea on pelannut kaksi ottelua Norwichia ja Brentfordia vähemmän, ja se on Norwichista viiden pisteen päässä.

Voit katsoa ottelun koosteen alta. Jos et näe videota, voit katsoa sen tästä.