SK: Ykkösen viime kauden maalitykillä todettiin aivokasvain – ”Tämä taistelu voitetaan yhdessä”

Satakunnan Kansa kertoi tiistaina kotisivuillaan ikäviä uutisia (maksumuurin takana olevaan uutiseen tästä). Porilaisessa Musan Salamassa hienon viime kauden pelanneen John Frederiksenin aivosta on löytynyt kasvain.
– Aion voittaa tämän taistelun, 202-senttinen kärkimies kommentoi.
Get well soon, @JFrederiksen10!
Frederiksen käy leikkauksessa jo tällä viikolla.
202-senttinen färsaarelainen pelasi Ykkösessä viime kaudella 14 ottelua, ja teki niissä kahdeksan maalia. Frederiksen oli MuSa:n toiseksi paras maalintekijä (14 maalia tehneen Juuso Aallon jälkeen), ja koko sarjan maalitilastossa jaetulla 13. sijalla, vaikka pelejä jäi paljon väliinkin.
Maalit per peliminuutit -tilastossa hän oli sarjan toiseksi tehokkain pelaaja maalikuninkuuden voittaneen Darren Smithin (EIF) jälkeen, jos mukaan otetaan vain vähintään puolet kauden peleistä pelanneet pelaajat. Frederiksen teki maalin keskimäärin 112 minuutin välein, kun 18 maalia tehnyt Smith pelasi yli kaksi kertaa häntä enemmän peliminuutteja.
Kausi 2020 oli 25-vuotiaalle Frederiksenille ensimmäinen jossain muualla kuin Tanskassa tai Tanskaan kuuluvilla Färsaarilla. Kaudelle 2021 hänellä ei vielä ole pelaajasopimusta minnekään.
Juttua on muokattu 26.4. kello 14.28. Frederiksen oli MuSa:n viime kauden toiseksi paras maalintekijä, ei paras.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kova nimi saatavilla: Saksan maajoukkuepelaaja vapautuu markkinoille
- Dramaattinen mestaruustaistelu Italiassa – näin voittaja ratkeaa
- Kaikki Serie A:n maanantain pelit on peruttu
- Barcelonalle surkeita uutisia – tähtihyökkääjä sivuun Mestarien liigan välieristä?
- Veikkausliigaseuran valmentaja täräytti: ”Meidän olisi pitänyt voittaa kuudella tai seitsemällä osumalla”
- 17-vuotias KuPS-lupaus täräytti ensimmäisen Veikkausliigan maalinsa unelmalaukauksella – ”Katsotaan, saanko edes unta”
- Jürgen Kloppin agentti otti kantaa viime päivien huhuihin
- Ilves jatkoi voittokulkuaan Veikkausliigassa murskalukemin
- Tavoiteltu maalipyssy antoi kommentin tulevaisuudestaan – eilen kauden viides hattutemppu!
- Kroatian EM-kisapelaaja kuoli traagisessa onnettomuudessa 39-vuotiaana
- Kaikki Serie A:n maanantain pelit on peruttu
- Veikkausliigaseuran valmentaja täräytti: ”Meidän olisi pitänyt voittaa kuudella tai seitsemällä osumalla”
- Barcelonalle surkeita uutisia – tähtihyökkääjä sivuun Mestarien liigan välieristä?
- 17-vuotias KuPS-lupaus täräytti ensimmäisen Veikkausliigan maalinsa unelmalaukauksella – ”Katsotaan, saanko edes unta”
- Jürgen Kloppin agentti otti kantaa viime päivien huhuihin
- Kova nimi saatavilla: Saksan maajoukkuepelaaja vapautuu markkinoille
- Dramaattinen mestaruustaistelu Italiassa – näin voittaja ratkeaa
- Tavoiteltu maalipyssy antoi kommentin tulevaisuudestaan – eilen kauden viides hattutemppu!
- Ilves jatkoi voittokulkuaan Veikkausliigassa murskalukemin
- Luis Enrique valmis tekemään historiaa PSG:ssä