Todellinen siirtopommi! Tähtipelaaja Marek Hamsik siirtymässä Ruotsin pääsarjaan
Kuva: Getty Images
Napolin entinen kapteeni ja Slovakian MM-kisatähti Marek Hamsik on siirtymässä Ruotsin pääsarjassa pelaavan IFK Göteborgin riveihin, kertoo SportExpressen.
33-vuotias Hamsik on tehnyt suullisen sopimuksen ruotsalaisseuran kanssa ja matkustaa tulevien päivien aikana Göteborgiin allekirjoittamaan virallisen pelaajasopimuksensa.
Hamsik vietti 12 menestyksekästä vuotta italialaisjätti Napolissa, jossa hän nousi myös todellisen seuralegendan asemaan. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja on yhä Napolin eniten otteluita pelannut (520) ja toiseksi eniten maaleja tehnyt (121) pelaaja.
Vuonna 2019 Hamsik suoritti siirron kiinalaisseura Dalian Pron paitaan. Torstaina kuitenkin huhuiltiin, että Hamsik on purkanut sopimuksensa kiinalaisseuran kanssa.
[readmore from=Hamsik-Marek]
Hamsikin oli SportExpressenin mukaan määrä siirtyä kolmen kuukauden mittaisella pätkädiilillä kotimaahansa, Slovan Bratislavan riveihin. Vaikeudet Slovakian siirtoikkunan kanssa johtivat kuitenkin yllättävään pelaajasopimuskeen Hamsikin ja Götegorin välillä.
Hamsik on pelannut Slovakian maajoukkueessa yhteensä 122 ottelua ja tehnyt niissä 25 maalia. Neljä esiintymisistä näistä tuli vuoden 2010 MM-kisoissa ja toiset neljä kesän 2016 EM-kisoissa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Historiallinen ele – Argentiina kunnioittaa Lionel Messiä poikkeuksellisella tavalla
- Romano: KuPSin eurovastustaja saamassa nimekkään vahvistuksen
- Toimittaja: Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi kiinnostaa ulkomailla – Gnistan asetti hintalapun
- Iso valioliigasiirto kaatui – MM-kisojen kohuhyökkääjä voi silti vaihtaa seuraa
- Miten Viljami Sinisalon peliajan käy? Celtic hankki uuden maalivahdin
- Virallista: AC Oulu myy hyökkääjänsä Belgian pääsarjaan
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Virallista: AC Oulu myy hyökkääjänsä Belgian pääsarjaan