VPS – FC Honka: Vaasalaiset testaavat Veikkausliigavauhtia

Suomen Cup
VPS – FC Honka
Lauantai 13.03. klo 13:00
Suomen Cup on edennyt neljännesvälieriin ja nosto otetaan VPS:n ja FC Hongan välisestä ottelusta, joka käynnistää viikonlopun cup-hulinat. VPS voitti Ykkösen alkulohkonsa, kun Honka puolestaan joutui puristelemaan omaa jatkopaikkaansa viimeisen ottelun loppuhetkille asti.
Täksi kaudeksi VPS:ssä vaihtui miehistöä paljon ja valmennuskin meni uusiksi. Joukkue saatiin kuitenkin ajoissa kasaan ja se näkyi alkulohkossa: selkeät voitot Jarosta ja RoPSista kertovat, että homma on lähtenyt käyntiin hyvin. Tärkeä Sebastian Strandvall puuttuu VPS:n miehistöstä tässä ottelussa. Lähtökohta peliin on muutenkin erilainen, sillä VPS lähtee matsiin selkeänä altavastaajana ja pallonhallinta tulee kaikella todennäköisyydellä olemaan vastustajalla.
Hongan jatkopaikka oli kiven alla, sillä jatkopaikan tuonut tasoitus IFK Mariehamnin verkkoon syntyi vasta lisäajalla. Espoolaisten peli ei näyttänyt vielä lohkovaiheessa valmiilta ja niinpä ennen puolivälieriä lisätuntumaa haettiin tasapeliin päättyneessä harjoitusottelussa PK-35:sta vastaan. Honka on saanut selvyyden tärkeän Jean Marie Dongoun jatkamisesta joukkueessa, vaikka tiedotuslinja on ollut asiasta olematonta.
Lyö vetoa ottelusta:
Honka on luonnollisesti ottelussa suurehko suosikki, mutta vedoissa tekee mieli kokeilla VPS:n menestystä. Joukkueen valmius saattaa olla Veikkausliigatason vastustajallekin myrkkyä. Vetosuositus on Vaasan venymisestä tasuriin tai voittoon: VPS 1X kertoimella 2,37.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot