Eintracht Frankfurtin kärkimies André Silva kiinnostaa laajaa joukkoa huippuseuroja.

Portugalilainen on iskenyt bundesliigakaudella 24 maalia sarjassa neljäntenä olevalla joukkueelleen, mikä on varsin hyvin riittävä syy siirtohuhumyllyn käynnistymiseen.

Maailmalla on liikkunut tieto, jonka mukaan Silvan ja Eintrachtin sopimuksessa olisi noin 30 miljoonan euron suuruinen ulosostopykälä. Ainakin Manchester Unitedin on huhuttu olevan valmis tämän laukaisemiseen.

Perjantaina kuitenkin levisi vahvistamaton kertomus, jonka mukaan pelaajan oman agentti olisi vahvistanut, ettei ulosostopykälää ole sopimuksessa lainkaan. Sen paremmin ei tiettävästi ole olemassa suullista sopimusta, jonka mukaan Frankfurt olisi valmis päästämään timanttinsa lähtöön tietyllä summalla.

Mikäli ulosostopykälää ei ole, voi bundesliigaseura kieltäytyä myymästä pelaajaa riippumatta siitä, minkä suuruinen tarjous tästä esitetään.

Silvan sopimus Eintrachtin kanssa on voimassa kesään 2023.