Huuhkajista tuttu Niki Mäenpää lähellä nousua Italian Serie A:han: ”He mielellään pitäisivät minut”
Kuva: Getty Images
Huuhkajissa 26 kertaa esiintyneellä maalivahti Niki Mäenpäällä on tänään torstaina iso ottelu edessä, kun hänen edustamansa Venezia kohtaa Cittadellan Serie A:n nousukarsintafinaalin toisessa osassa.
Venezia voitti ensimmäisen osan 1-0, ja sille riittäisi illan ottelusta myös maalin tappio, sillä joukkueiden lopullinen sijoitus sarjataulukossa määrittää tasatilanteessa nousijan. Venezia tuli sarjataulukossa viidenneksi jättäen Cittadellan kaksi pistettä jälkeensä.
– Meillä on loistava lähtötilanne, mutta valmistaudun peliin kuitenkin samalla tavalla kuin jokaiseen muuhunkin peliin. Ottelu kerrallaan mennään, enkä jaksa enää tässä iässä sen suurempia miettiä. Tämä on kuitenkin vain jalkapalloa, kommentoi 36-vuotias Mäenpää Palloliiton sivuilla.
Venezia pelasi viimeksi Serie A:ssa kaudella 2001-2002. Kuluvan kauden ennakoissa joukkuetta povattiin sarjataulukon toiseen päähän.
– Koko kausi on mennyt aivan yli odotusten. Joukkue oli kaikkien papereissa putoajien joukossa ennen kauden alkua, mutta olemme luottaneet vahvasti itseemme ratkaisun hetkillä. Tämä on hyvä organisaatio ja pelaamme hienoa jalkapalloa.
– Ei ole mielestäni ihme, että olemme pärjänneet lopulta näin hyvin. Toivottavasti saadaan hyvä tulos vielä viimeisestä ottelusta.
Mäenpää liittyi Venezian riveihin helmikuussa. Tähän mennessä hän on pelannut kymmenen ottelua, joissa hän on päästänyt yhteensä yhdeksän maalia ja pitänyt neljä nollapeliä.
– Alun perin minut hankittiin tänne pelaamaan, koska heidän ykkösmaalivahtinsa oli loukkaantunut loppukauden ajaksi. Sopeutuminen kaikkeen vei kuitenkin aikansa ja joukkue pelasi samaan aikaan hyvin, joten vastuuni jäi aluksi vähäiseksi. Pääsin kuitenkin lopulta tolppien väliin ja sen jälkeen pelit ovatkin sujuneet omalta osaltani hyvin.
Suomalaisvahdin sopimus kattaa vain tämän kauden, mutta siinä on optio myös ensi kaudesta.
– On ollut vähän sellaista puhetta, että he mielellään pitäisivät minut seurassa. En ole kuitenkaan vielä tehnyt ratkaisua suuntaan tai toiseen. Pitää vielä puntaroida asioita. Katsotaan ensin tämä kausi loppuun ja jutellaan sitten jatkosta. Seura on kuitenkin ollut minuun tyytyväinen.
Mäenpään lisäksi Veneziaa edustaa myös entinen Ilves-tähti Lauri Ala-Myllymäki, mutta hän ei ole loukkaantumisen takia kyennyt vielä debytoimaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Virallista: Julian Nagelsmann eroaa – Jürgen Klopp korvaajaksi?
- Haastattelu: TPS:n urheilujohtaja Kasper Hämäläinen etsii hyökkääjiä kesän siirtoikkunassa
- Algerian ykköstähti Riyad Mahrez lopettaa maajoukkueuransa
- Marko Arnautović lopettaa maajoukkueuransa – Itävallan pelaajat kyynelehtivät ”liikuttavan” puheen aikana
- UEFA ei seuraa FIFA:n mallia uuden kohusäännön kanssa
- Bild: Julian Nagelsmann eroaa – selitykset eivät kelvanneet Saksan futispomoille
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Bild: Julian Nagelsmann eroaa – selitykset eivät kelvanneet Saksan futispomoille
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta