”Kaikki vastustivat Superliigaa, ja sitten…” – Italian cup-uudistus saa murskaavaa kritiikkiä
Kuva: Getty Images
Italian Cupiin päätettiin tehdä toukokuun alussa merkittävä muutos, joka on saanut suurta kritiikkiä osakseen. Ensi kauden alusta lähtien Coppa Italiaan saavat osallistua vain Serie A:n ja Serie B:n joukkueet. Osallistujia on siten yhteensä vain 40.
Tähän saakka cupin alkukierroksilla on pelannut myös Serie C:n ja Serie D:n joukkueita. Järjestävä taho päätti kuitenkin muokata kilpailua tehdäkseen siitä ”houkuttelevamman TV-oikeuksien ja katsojien kannalta”.
Uusi cup-kausi alkaa 15. elokuuta. Kilpailussa on silloin mukana 20 Serie B:n joukkuetta ja 12 Serie A:n seuraa. Kahdeksan parasta Serie A -joukkuetta tulee mukaan kolmannella kierroksella, päästen siten suoraan 16 parhaan joukkoon.
Tämän kauden cup-finaalissa Juventusta vastaan pelanneen Atalantan keskikenttäpelaaja Remo Freuler ilmaisi pettymyksensä uuteen cup-formaattiin.
– Kaikki vastustivat Euroopan Superliigaa, ja sitten he sulkevat Serie C:n ulos cupista, Freuler puuskahti Tuttomercatowebille.
– En pidä siitä. Pienempien joukkueiden unelmat ovat urheilun moottori. Maaliviivalle täytyy päästä ansioilla, ei etuoikeudella.
Kolmannen sarjatason Serie C:n puheenjohtaja Francesco Ghirelli järjesti pari viikkoa sitten cup-uudistuksen tiimoilta hätäkokouksenkin. Ymmärrettävästi Ghirelli alempien sarjojen joukkueiden edustajana oli suunnitelmista käärmeissään.
– Serie A:n tekemä päätös sulkea Serie C:n joukkueet Coppa Italiasta ei sovi vain vakiintuneita pykäliä vastaan, vaan on myös jalkapallon elitismin ilmentymä, Ghirelli totesi.
[readmore from=Coppa-Italia]
Vaikka muun muassa Englannissa, Ranskassa ja Saksassa nähdään jota kuinkin vuosittain suuren luokan cup-yllätyksiä, ovat ne olleet Italiassa harvinaisempia. Kaudella 2015-2016 Serie C:n Alessandria eteni cupissa aina välieriin saakka, ja kaksi vuotta myöhemmin Pordenone taipui Interille vasta rankkareilla.
Tällä kaudella kuitenkaan yksikään Serie C:n tai Serie D:n joukkue ei edennyt kolmatta kierrosta pidemmälle. Cupissa oli tällä kaudella mukana 78 joukkuetta.
Lähde: Football-Italia
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar otti avausvoittonsa Allsvenskanissa – Anthony Olusanya iski voittomaalin
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa