Katso: Mikael Soisalo tykitti upean vaparin yläpesään 25 metristä – neljä maalia kahteen otteluun
Kuva: Juha Tamminen
23-vuotias suomalaispelaaja Mikael Soisalo teki yllättävän siirron, kun hän siirtyi täksi kaudeksi Latvian pääsarjaseura Riga FC:n riveihin. Soisalo pelasi vielä ensimmäiset kuusi otteluaan ilman tehomerkintöjä, mutta toukokuussa vire on löytynyt.
Virsligan kärkikolmikossa oleva Riga FC rökitti torstaina sarjajumbo Noahia peräti maalein 7-0. Riikalaisten avauskokoonpanossa pelannut Soisalo teki joukkueensa 2-0- ja 3-0-maalit, ja etenkin maaleista ensimmäinen oli todella komea. Soisalo tykitti vapaapotkun noin 25 metristä aivan takaylänurkkaan. Maalin voi katsoa allaolevalta videolta ajassa 0:58 alkaen.
Hieno oli Soisalon toinenkin maali, joka näkyy videolla ajassa 1:31. Suomalainen juoksee vauhdilla mukaan vastahyökkäykseen, saa syötön avopaikkaan ja sijoittaa pallon 12 metristä alanurkkaan. Ottelun avausmaali puolestaan syntyi Soisalon laukauksen paluupallosta.
Edellisen kahden maalin pelinsä Soisalo pelasi 9.5. Liepajaa vastaan. Tuon ottelun Soisalon maalit näkyvät alla olevalla videolla ajassa 1:37 ja 3:35. Jälkimmäinen maaleista oli hieno kaukolaukaus vastapalloon kulmapotkun jälkitilanteesta.
Mikael Soisalon mietteitä ensimmäisten kahden maalinsa jälkeen voi kuunnella Riga FC:n YouTube-videon haastattelusta alla olevasta klipistä.
Oikeana laitahyökkääjä tavallisesti pelaavan Soisalon tehosaldo on nyt kahdeksasta ottelusta neljä maalia ja yksi maalisyöttö. Soisalo on kolunnut läpi kaikki Suomen juniorimaajoukkueet. Alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa hän on pelannut 20 ottelua, tehden niissä kaksi maalia.
LUE MYÖS:
- Clarence Seedorf palaa valmentajaksi – edessä kova haaste
- KuPSin surkea vire sai jatkoa – Miika Nuutinen: ”Turhauttaa”
- Jani Honkavaaran Djurgården voitti Tukholman derbyn!
- Clinton Jephta laukoi FC Interin neljän pisteen karkumatkalle Veikkausliigan mestaruustaistossa
- Haastattelu: Arttu Hoskonen koki painajaisen Englannissa – ”Heittämällä elämäni rankin vuosi”
- Maldini teki nimensä veroisesti – uskomaton blokki villitsi Englannissa
- Täyskäännös Cristiano Ronaldon kohussa!
- Ilari Kangasniemi sai viimein suurempia minuutteja – Leicesterin surkea alkukausi sai jatkoa
- Kohussa iso käänne: Cristiano Ronaldo pelikieltoon maajoukkueesta
- Hirvittävä moka – Manuel Neuer aiheutti historian nopeimman bundesliigamaalin
- Irlannin päävalmentaja kertoi mielipiteensä Pikkuhuuhkajista: ”Mikä tahansa joukkue, jolla on…”