Naisten Mestarien liigassa saadaan uusi mestari – tanskalaistähti ratkaisi finaalipaikan
Kuva: Getty Images
Naisten Mestarien liigan loppuottelupari kaudella 2020-2021 on selvillä. Finaalissa kohtaavat Barcelona ja Chelsea, joista molemmat himoitsevat seurahistorian ensimmäistä voittoa. Chelsealle finaalipaikkakin on ensimmäinen, mutta Barcelona on nähty loppuottelussa kerran aiemmin, vuonna 2019.
Jo puolivälierävaiheen jälkeen oli selvää, että kilpailu saa uuden mestarin, sillä mikään neljästä semifinalistista ei ollut Mestarien liigaa aiemmin voittanut. Puolivälierien suurimmasta yllätyksestä vastasi Paris Saint-Germain, joka pudotti kilpailun viidesti putkeen vuosina 2016-2020 voittaneen Lyonin. Välierissä oli kuitenkin PSG:n vuoro taipua, sillä Barcelona pudotti sen jatkosta yhteismaalein 3-2.
Pariisissa pelattu avausosa päättyi numeroihin 1-1, mutta sunnuntaina Barcelona oli parempi maalein 2-1. Barcelonan sankari oli hollantilainen Lieke Martens, joka viimeisteli joukkueensa molemmat maalit jo ensimmäisellä puolituntisella. Marie-Antoinette Katoto kavensi vielä ennen taukovihellystä, mutta Barcelonan johto kesti loppuun asti.
Toisen välierän suurin sankari oli tanskalainen Pernille Harder, jonka 3-1-maali ratkaisi otteluparin 84. minuutilla Chelsean eduksi. Münchenissä pelattu avausosa oli päättynyt kotijoukkueen 2-1-voittoon, ja 2-1 päättyi myös ensimmäinen puoliaika sunnuntaina Lontoossa. Jatkoaika häämötti jo horisontissa, kunnes Harder ratkaisi finaalipaikan maalillaan Chelsealle. 28-vuotias Harder valittiin kaudella 2019-2020 toisen kerran urallaan UEFA:n vuoden pelaajaksi.
Englannin maajoukkuehyökkääjä Fran Kirby teki vielä ottelun lisäajalla tyhjään maaliin loppunumeroiksi 4-1 Bayernin maalivahdin noustua ylös. Maali oli Kirbyn illan toinen henkilökohtainen osuma. Näin yhteismaalit menivät Chelsean hyväksi 5-3.
Chelsean naisjoukkueen ja UEFA:n Naisten Mestarien Liigan viralliset Twitter-tilit osoittavat solidaarisuuttaan, ja ovat mukana Valioliigan, valioliigaseurojen ja muiden englantilaisseurojen kolme päivää kestävässä someboikotissa häirintää ja vihapuhetta vastaan, joten näiltä tileiltä ei sunnuntaina mitään välieristä twiitattu.
Naisten Mestarien liigan loppuottelu pelataan Göteborgissa 16. toukokuuta. Meneillään oleva kausi on kilpailun historian 20:s, ja samalla viimeinen ilman lohkovaihetta. Ensi kaudesta lähtien Mestarien liigassa pelataan myös 16 joukkueen lohkovaihe.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
