Moni suomalainen jalkapallon ystävä saattoi toivoa ja odottaa ennen kauden alkua, että joko Jesse Jorosen ja Simon Skrabbin Brescia tai Sauli Väisäsen Chievo Verona palaisi kaudeksi 2021-2022 Italian pääsarjatasolle Serie A:han – parhaassa tapauksessa molemmat.

Sekä Brescian että Chievon nousuhaaveet katkesivat kuitenkin jo viime viikolla Serie B:n nousukarsintojen ensimmäisessä vaiheessa. Brescia hävisi Cittadellalle maalein 0-1 ja Chievo jatkoajan jälkeen Venezialle 2-3. Sekä Joronen että Väisänen pelasivat otteluissaan täydet minuutit, mutta Skrabb ei ole viime aikoina pelannut harjoituksissa syntyneen loukkaantumisen vuoksi.

Yksi suomalainen nousukarsinnoissa on sen sijaan edelleen mukana, nimittäin 36-vuotias maalivahti Niki Mäenpää. Mäenpää siirtyi vapailla papereilla Veneziaan helmikuun puolivälissä ja nousi huhtikuun alussa joukkueensa pelaavaksi maalivahdiksi. Mäenpää pelasi Serie B:ssä kuusi ottelua (kuusi päästettyä maalia, kaksi voittoa, kolme tasapeliä ja yksi tappio).

Kokenut suomalaistorjuja on nähty Venezian maalilla myös molemmissa tähänastisissa nousukarsintaotteluissa. Ottelussa Chievoa vastaan Mäenpää suoritti viisi torjuntaa ja päästi taakseen vain kaksi rankkarimaalia. Maanantai-iltana hän puolestaan piti nollan (kaksi torjuntaa), kun Venezia kaatoi nousuplayoffien välierissä Leccen 1-0. Välierät pelataan kaksiosaisina, ja toinen osa pelataan Leccessä torstaina.

Nousufinaalin toiseksi osapuoleksi on vahvimmin tyrkyllä Cittadella, joka voitti oman välieräparinsa avausosassa muun muassa Mario Balotellin tähdittämän Monzan selvänumeroisesti 3-0. Kaksiosainen finaali pelataan ensi viikolla.

[readmore from=Serie-B]

Niki Mäenpään sopimus Venezian kanssa kattaa vain tämän kauden, mutta siinä on optio vuoden jatkosta. Voi siis olla hyvin mahdollista, että Huuhkajien pitkäaikainen maalivahti pääsee ensi kaudella vielä maistamaan Serie A -vauhtia.

Venezian pelaajalistoilla on myös talvella joukkueeseen siirtynyt Ilves-kasvatti Lauri Ala-Myllymäki. 23-vuotias keskikenttäpelaaja ei kuitenkaan ole vielä Venezian joukkueessa debytoinut, vaikka onkin kahdessa pelissä vaihtopenkillä istunut. Ala-Myllymäki on kärsinyt polvivammasta koko kevään ajan, joten läpimurto Veneziassa saa odottaa ensi kauteen.