Tuija Hyyrynen mukana maalijuhlissa – Juventuksen uskomaton kausi päättyi tahrattomaan saldoon

22 ottelua, 22 voittoa. Juventuksen naisjoukkue pelasi yksinkertaisesti käsittämättömän suvereenin kauden Serie A:ssa ja valloitti mestaruuden täysin ylivoimaiseen tapaan. Juventuksella on ollut naisjoukkue vasta neljä vuotta, mutta jokainen kausi on päättynyt Serie A:n voittoon. Yksikään ei kuitenkaan näin ylivoimaiseen, sillä sataprosenttinen saldo on sarjahistorian ensimmäinen niin Serie A:n miehet kuin naisetkin huomioituna kolmen pisteen aikakaudella.
Sunnuntaisessa kauden päätösottelussaan Juventus läksytti Internazionalea tylysti maalein 5-0. Neljä ensimmäistä maalia syntyivät jo ensimmäisten 18 minuutin aikana, ja niistä viimeisen viimeisteli Helmarien luotettava laitapuolustaja Tuija Hyyrynen. Hyyrynen pelasi ottelussa tunnin. Kaksi minuuttia myöhemmin kentälle vaihdettiin Interin suomalaispelaaja Anna Auvinen.
Maali oli 33-vuotiaalle Hyyryselle koko kauden ensimmäinen. Maalisyöttöjä hän kirjautti tililleen kaksi, yhden Serie A:ssa ja yhden Juventuksen voittoon päättyneen Supercoppan välierävaiheessa jatkoajan voittomaalissa. Tuija Hyyrynen solmi maaliskuun lopussa Juventuksen kanssa ensi kauden kattavan jatkosopimuksen.
Juventus varmisti mestaruutensa jo reilut kaksi viikkoa sitten, mutta loppukautta motivoi vielä saldon pitäminen tahrattomana. Eroa sarjassa toiseksi tulleeseen AC Milaniin tuli lopulta jopa 15 pistettä. Juventuksen 22 ottelun maalieroksi muodostui todella upea 75-10.
Vaikka Juventus voittikin Serie A -mestaruuden lisäksi myös Italian Supercupin, niin Italian Cupissa se sai pettyä. AS Roma pudotti sen välierävaiheessa vierasmaalisäännön turvin ja kohtaa viikon päästä pelattavassa cup-finaalissa AC Milanin.
Juventusta on valmentanut kaikilla neljällä mestaruuskaudella entinen Italian maajoukkuehyökkääjä Rita Guarino. Guarino ilmoitti toissapäivänä jättävänsä pestinsä tämän kauden päätteeksi, joten sunnuntainen murskavoitto jäi valmentajan viimeiseksi seurassa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Katso: Naatan Skyttä iski maalin Ranskassa
- Bayern München ei saanut lisäetua Celticiä vastaan – Uefalta tiukka linjaus jatkoa ajatellen
- Haastattelu: Daniel O’Shaughnessy kertoi millaista jalkapalloa HJK:n pitäisi pelata – siviilielämän työt saavat vielä odottaa: ”Paloa riittää vielä niin paljon”
- Italialaisseuran sirkus jatkuu – Alessandro Nesta palkattiin takaisin alle kaksi kuukautta potkujen jälkeen
- HJK vahvisti valmennustiimiään: ”Kaikki uskaltavat tuoda näkemyksiään pöytään”
- Benjamin Källman nousi Puolan pääsarjan maalipörssin kärkipaikalle
- Viljami Sinisalo torjui nollapelin Celtic-debyytissään
- Simo Valakarin St. Johnstone jo neljän ottelun voittoputkessa – eteni cupin puolivälieriin
- Teemu Pukki jäi maaleitta debyytissään – Gnistan jatkoi vahvoja otteitaan
- Ranskan suurseura kiinnostunut Paul Pogbasta – tästä syystä sopimusta ei syntynyt jo tästä kaudesta