Emil Forsbergin, 29, voimakas ja tarkka rangaistuspotku 77. minuutilla toi Ruotsille 1–0-voiton Slovakiasta. Ruotsalaiset nousevat ainakin hetkellisesti E-lohkon kärkeen, koska joukkueella oli piste alla maalittomasta tasapelistä Espanjaa vastaan. Ottelu pelattiin Pietarissa.

Ruotsi on päässyt EM-kisoissa pudotuspeleihin viimeksi vuonna 2004. Se saa keskiviikkona vastaansa Puolan ja tasapelillä se varmistaisi paikkansa jatkossa.

Slovakia olisi voinut myös selviytyä jo nyt pudotuspelivaiheeseen, jos se olisi voittanut Ruotsin. Kolme pistettä, jotka tulivat Puolan kustannuksella, tarkoittavat kuitenkin sitä, että slovakeilla on vielä kaikki avaimet omissa käsissään.

Ensimmäisellä puoliajalla näkyi, että tasapeli olisi ollut kelpo tulos molemmille. Pelitapahtumat jäivät vaisuiksi, eikä Ruotsi kyennyt käytännössä lainkaan uhkaamaan Slovakian puolustusta.

Riskitasoja nostettiin hieman toisella puoliajalla, ja Ruotsin lyömät löylyt kulminoituivat Forsbergin laukaisemaan pilkkuosumaan. Maalivahti Martin Dúbravka, 32, oli edellisessä tilanteessa kampannut vaihdosta tulleen Robin Quaisonin, 27.

Slovakia sai vielä lopussa painettua pelin painopistettä Ruotsin päätyyn, mutta ilman tulosta. VAR hylkäsi myös slovakkien vaatimukset rangaistuspotkusta, kun pallo osui ruotsalaispelaajan käteen rangaistusalueella.

Jos Ruotsi voittaa lohkonsa, se pelaa neljännesvälierissä noin 25 prosentin todennäköisyydellä Suomen lohkon kolmosta vastaan.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Eetu Ikola

@eetuikola
Ruotsi vastaan neljännesvälierissä? Kelpais. 🇸🇪🇫🇮👀
#EMfutis #Huuhkajat

ÄLÄ MISSAA HETKEÄKÄÄN: EM-kisojen LIVE-seurantaan TÄSTÄ!