Ykkösen kaikkien aikojen maalitykille komea tasaluku täyteen: ”Ylpeä jokaisesta” – illan upein osuma nähtiin kuitenkin Turussa
Kuva: Juha Tamminen
Ykkösessä pelattiin eilen kaksi ottelua, joista molemmat päättyivät tasapeliin. Pelipäivä oli merkkipäivä Ykkösen kaikkien aikojen parhaalle maalintekijälle Kalle Multaselle, joka teki ottelussa VPS-RoPS tasan sadannen maalinsa Ykkösessä.
Juhlahetki koitti pelin 67. minuutilla, kun Multanen ohjasi maaliviivan tuntumasta VPS:lle 1-1-tasoituksen. Se oli kokeneelle hyökkääjälle kauden toinen ja siis uran sadas maali Ykkösessä. Maali on nähtävissä allaolevan koosteen lopussa.
Ensimmäisen maalinsa Ykkösessä nyt 32-vuotias Viialan Peli-Veikkojen kasvatti teki Hakassa kaudella 2011. Sittemmin hän on rikkonut kymmenen maalin rajapyykin kuudella eri kaudella, voittaen Ykkösen maalikuninkuudet vuosina 2014, 2015 ja 2017, jokaisella kaudella Hakassa. Multanen on pelannut lisäksi myös Veikkausliigaa Hakassa ja Ilveksessä, sekä vuosina 2019-2020 Italian viidennellä sarjatasolla Giorgione Calciossa.
– Ylpeä jokaisesta maalista, Multanen kommentoi tasalukuun yltämistään Twitterissä.
Ylpeä jokaisesta maalista.
2011: 1x 
2013: 12x
2014: 30x
2015: 19x
2017: 14x
2018: 11x
2019: 11x
2021: 2x
@KalleMultanen
@ilvesedustus @fchakaofficial @kpvedustus @ktpkotka @VPS1924 #Ykkönen
2013: 12x
2014: 30x
2015: 19x
2017: 14x
2018: 11x
2019: 11x
2021: 2x
@KalleMultanen
Eilisen @VPS1924 - @ropsrovaniemi -ottelun loppuhetkillä riitti jännitystä: Veka Pyyny vei vieraat johtoon ensimmäisellä edustusjoukkuemaalillaan, mutta @SebaStrandvall osui jälleen kerran vapaapotkusta ja pelasti pisteen vaasalaisille.
#Ykkönen
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa