Argentiina – Brasilia: Joko nyt, Messi?
Kuva: Getty Images
Copa America
Argentiina – Brasilia
Sunnuntai 11.07. klo 03:00
Copa Americaan saatiin lopulta toivefinaali, kun vastakkain asettuvat Argentiina ja Brasilia. Mediassa ottelu on nostettu myös sen kirkkaimpien tähtipelaajien Lionel Messin sekä Neymarin väliseksi taisteluksi. Messille ottelu on erityinen, sillä kyseessä on kullanarvoinen mahdollisuus voittaa myös maajoukkueessa jotain. Edellisen Copan missannut Neymar on varmasti myös nälkäisenä finaalissa.
Argentiina selvitti Ecuadorin puolivälierissä helposti, mutta Kolumbiaa vastaan tarvittiin pilkut, että finaalipaikka irtosi. Argentiina on loistanut kisoissa monipuolisella hyökkäyspelillään. Lisäksi maalissa Emiliano Martinez on ollut loistava, ja Aston Villaa edustava veräjänvartija nousi joukkueen sankariksi Kolumbia-ottelun pilkkukisassa. Paineet ovat varmasti suunnattomat, sillä mestaruus halutaan vihdoin pelata Messille.
Brasilia eteni pudotuspeleistä finaaliin niukkojen voittojen jälkeen, ja Chileä vastaan oli katastrofi tarjolla, kun Gabriel Jesus otti punaisen kortin toisen puoliajan alussa. Brasiliaan siirretyt kisat on pelattu ilman yleisöä, mutta loppuotteluun pääsee rajattu määrä yleisöä. Pientä kotietua Seleçãolle voi siis laskea. Brasilia pelasi oman välieränsä päivää aikaisemmin kuin Argentiina, joten pieni lepoetukin joukkueelle on suotava.
Lyö vetoa ottelusta:
Pelinkuva tulee olemaan tarkka, eikä tästä taistosta ole odotettavissa kovinkaan vapautunutta jalkapallo-showta. Brasilia on suosikki, mutta marginaalit eivät ole niin suuret, kuin kertoimista voisi päätellä. Vetosuositukseen lähtee siis Argentiina voittaa mestaruuden kertoimella 2,45. LYÖ VETO Casino Winnerillä uusille asiakkaille on tarjolla 10 euron ilmaisveto ilman kierrätysvaatimusta! Kun talletat vähintään 10 euroa ja lyöt 1 euron vedon sisään, saat 10 euron ilmaisvedon pelitilillesi. Osuman tullessa käärit nettovoitot taskuusi ilman turhia kierrätyksiä! Lunasta in tarjous näin: 1. Avaa pelitili Casino Winnerille TÄSTÄ. 2. Talleta vähintään 10€ ja lyö 1€ singleveto (minimikerroin 1,50). 3. Saat heti 10€ ilmaisvedon pelitilillesi. LYÖ VETOLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: Siirto on lähellä – nähdäänkö suomalainen Mestarien liigassa?
- Espanjan keskikenttäpelaaja tuo esiin uuden näkökulman Cristiano Ronaldosta
- Haastattelu: Tommi Pikkarainen kertoi miten Ghanan maajoukkuepelaaja päätyi VPS:ään
- Didier Deschamps paljasti – Kylian Mbappéa jouduttiin suojelemaan tulisessa MM-ottelussa
- LIVESEURANTA: Brasilia kohtaa huimassa ottelussa Norjan!
- Zlatan Ibrahimović MM-neljännesvälierästä: ”Olisin ottanut neljä punaista korttia”
- MTV:n selostaja hämmästeli MM-neljännesvälierän tuomarilinjaa: ”Tällaista ei ole nähty vuosiin”
- Ranskan MM-tähti kritisoi neljännesvälierien tuomaritoimintaa – ”30 rikettä ilman varoitusta”
- Kylian Mbappé latasi suorat sanat MM-vastustajasta – ”He eivät pelanneet jalkapalloa”
- Paraguayn koiruudet eivät riittäneet – Kylian Mbappé ampui Ranskan puolivälieriin
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Paraguayn koiruudet eivät riittäneet – Kylian Mbappé ampui Ranskan puolivälieriin
- Kylian Mbappé latasi suorat sanat MM-vastustajasta – ”He eivät pelanneet jalkapalloa”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Ranskan MM-tähti kritisoi neljännesvälierien tuomaritoimintaa – ”30 rikettä ilman varoitusta”
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä