Englanti ensimmäistä kertaa koskaan EM-finaaliin – ratkaisu jatkoajalla
Kuva: Getty Images
Englanti isännöi Tanskaa keskiviikkoiltana Wembleyllä EM-välierässä.
Englanti voitti ottelun jatkoajan jälkeen 2-1 ja kohtaa sunnuntaina finaalissa Italian.
Ottelun ensimmäinen jakso oli tasainen. Selvänä ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Englanti hallitsi näennäisesti pelitapahtumia, mutta ei siitä huolimatta kyennyt luomaan vaarallisia maalintekopaikkoja. Tanska sen sijaan puolusti tiiviisti, tukki keskikentän ja iski aktiivisesti vastaan.
Kamppailun avausmaali syntyi puolen tunnin kohdalla. Mikkel Damsgaard laukoi vapaapotkun noin 20 metrin etäisyydeltä maaliin. Englannin maalivahti Jordan Pickford ei hidastusten mukaan nähnyt Damsgaardin laukausta, sillä Tanskan pelaajat peittivät Pickfordin näköetäisyyden juuri ennen kuin laukaus lähti Damsgaardin jalasta kohti maalia.
Englanti tasoitti ottelun kymmenisen minuuttia myöhemmin. Bukayo Saka lähetti keskityksen laidalta maalin edustalle. Raheem Sterling ja Simon Kjær taistelivat irtopallosta maalin edessä ja peliväline kimposi Kjærin kautta omaan maaliin. 1-1.
Tauolle mentiin tasatilanteessa.
Toisella jaksolla Englanti oli Tanskan niskan päällä. Tanska näytti hyvin väsyneeltä etenkin varsinaisen peliajan viimeisen 20 minuutin aikana. Englanti kykeni luomaan jatkuvaa painetta Tanskan boksin läheisyyteen, mutta viimeistely-yritykset jäivät onnettomiksi.
Jos toisen jakson viimeinen puolikas oli Tanskalta selviytymistaistelua, voi samaa sanoa käytännössä koko jatkoajasta. Jatkoajan ensimmäisellä jaksolla Tanska ei luonut ainuttakaan rakennettua hyökkäystä.
Englannille vihellettiin rangaistuspotku 100. minuutilla, kun Sterling kaadettiin boksin sisällä. Tilanne katsottiin VAR:lta, mutta tuomio pysyi ennallaan. Kerrassaan loistavan ottelun jälleen pelannut Kasper Schmeichel torjui Harry Kanen yrityksen, mutta Kane pisti paluupallon maaliin ja vei Englannin johtoon. 2-1.
Jatkoajan toisella puoliskolla Tanska otti luonnollisesti pelin hallintaansa jahdattuaan tasoitusmaalia, mutta sitä ei koskaan syntynyt.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Virallista: PSG sai haluamansa jättisiirron
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin