Huipputuomari teki kovan ratkaisun ja keskeytti Veikkausliigan ottelun – oksettavasta syystä
Kuva: Juha Tamminen
FC Honka ja FC Lahti kohtasivat tänään sunnuntaina Veikkausliigassa.
Honka siirtyi ottelun 18. peliminuutilla johtoon, kun uran ensimmäisen Veikkausliiga-maalinsa tehnyt Otso Koskinen, 18, osui rangaistuspotkusta.
Välittömästi maalin jälkeen nähtiin ottelun puhuttavin tilanne, kun erotuomarina toiminut Mattias Gestranius keskeytti pelin kuultuaan rasistia huutoja Tapiolan Urheilupuiston yleisöstä.
Eurooppa-liigan otteluitakin uransa aikana tuominnut Gestranius määräsi kenttäkuulutuksen, jossa uhattiin ottelun keskeytyksellä, mikäli huutelu ei lopu. Ottelua päästiin kuitenkin jatkamaan lyhyen keskeytyksen jälkeen.
Honka pääsi kokeilemaan toistamiseen maalintekoa rangaistuspotkusta vain kymmenen minuuttia myöhemmin, mutta pallon taakse astellut Juan Alegria, 19, epäonnistui yrityksessään.
Heti toisen puoliajan alussa Lahti nousi tasoihin Charles Geoffrey Chinedun, 23, puskuosumalla. Enempää maaleja ei enää nähty, joten pisteet tasattiin 1-1-lukemin.
Veikkausliigan tulokset sunnuntailta:
IFK Mariehamn – FC Inter 0-2
FC Honka – FC Lahti 1-1
KuPS – Ilves 1-0
Aiheesta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”