IFK Mariehamn – HIFK: Jatkuuko karmiva tappioputki?
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliiga
IFK Mariehamn – HIFK
Sunnuntai 04.07. klo 18:30
IFK Mariehamn on ajautunut Veikkausliigassa todella irvokkaaseen tappioputkeen, ja tunnelmat saarella ovat synkät. Kahden avausvoiton jälkeen joukkue on hävinnyt seitsemän ottelua putkeen hirvittävällä maalierolla 0-16. Ei ihme, että siirtomarkkinoilla tullaan olemaan aktiivisia heti, kun se on käytännössä mahdollista. HIFKin tilanne on paljon valoisampi, mutta poissaolot aiheuttavat päänvaivaa.
Viikolla saarelaiset kävivät kylässä Seinäjoella, ja tappioputki piteni jälleen yhdellä ottelulla. SJK meni heti alussa kahden maalin johtoon, ja vaikka IFK oli kakkosjaksolla pirteämpi, ei ottelun paremmasta joukkueesta ollut minkäänlaista epäselvyyttä. Kammottavan tulosrivin vuoksi Lukas Syberyjskin palli heiluu, ja kannattajat spekuloivat jo, kuka ottaa miehen paikan kentän laidalla. MIFK on kärsinyt myös epäonnesta – joukkue ei ole pelannut aivan niin huonosti, kuin tulosrivistä voisi päätellä.
HIFK pelasi HJK:ta vastaan hyvän pelin, ja hävisi Stadin derbyn niukasti 0-1. Joaquin Gómezin suurimpana haasteena on tällä hetkellä kokoonpano erityisesti puolustuksen suhteen: Pipe Saez ja Macario Hing-Glover kärsivät pelikieltoaan. Loukkaantuneiden listalla ovat puolestaan Hannu Patronen ja Sakari Mattila. Tämän myötä uudet pelaajat saavat vastuuta ja peliminuutteja vyölleen.
Lyö vetoa ottelusta:
HIFK:n kokoonpano-ongelmista huolimatta joukkue on ollut kentällä positiivinen ilmestys. Se lähtee sunnuntain otteluunkin suosikkina, vaikka vieraspeli saarella ei ole ikinä helppo nakki. Vetosuositus matsiin on HIFK voittaa ottelun kertoimella 2,36.Huomaa varhainen voitonmaksu illä!
illä on mahtava kampanja meneillään: valituista liigoista saat voitot heti käteisenä, jos vetokohteesi siirtyy kahden maalin johtoon – riippumatta ottelun lopputuloksesta! Lue lisää: VARHAINEN VOITONMAKSU tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Entisen Ballon d’Or -voittajan sopimus ollaan purkamassa – tilalle tuotiin nuorempi hyökkääjä
- Katso: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame iski maalin Tukholman derbyssä
- Arsenal myymässä entisen huippupelaajan Barcelonaan – yllättävän pieni siirtosumma
- Jysähtääkö Valioliigassa pian 100 miljoonan euron jättikauppa? Liverpool ja Manchester City neuvottelevat maajoukkuetähdestä
- Lionel Messi jatkaa uskomattomassa vireessä
- Adam Marhiev iski kaksi maalia Saksassa!
- Katso: KuPSin Konferenssiliigan otteluohjelma julkaistu
- Maalinteon kanssa tuskaileva Toni Koskelan Kalmar vaikeassa tilanteessa – hävisi sarjajumbolle
- Otto Ruoppi debytoi Saksan Bundesliigassa
- Toni Koskela menettää avainpelaajansa Allsvenskanin ennätyskaupassa – siirtyy Jani Honkavaaran alaisuuteen
- Otto Ruoppi debytoi Saksan Bundesliigassa
- Leo Walta täysin ulkona
- Adam Marhiev iski kaksi maalia Saksassa!
- IS: Veikkausliigan nimi vaihtuu
- Yle: Ilveksen huippulupaus Englantiin – tässä on uusi seura
- Katso: KuPSin Konferenssiliigan otteluohjelma julkaistu
- Toni Koskela menettää avainpelaajansa Allsvenskanin ennätyskaupassa – siirtyy Jani Honkavaaran alaisuuteen
- MTV: AC Oulun kärkimies Belgian pääsarjaan
- Ville Kosken Alavés nousi La Ligan kärkipaikalle
- Julian Alvarez kertoi Artetalle suoraan kantansa – nyt tuli iso päätös!