Legendojen hyvästit? Brasilialaispelaajan syntyessä jalkapalloilu oli laitonta, mutta nyt takana jo seitsemännet olympialaiset

Naisten olympiajalkapallon välieräparit ovat selvillä. Neljän parhaan joukkoon tiensä raivasivat Kanada, Australia, Ruotsi ja USA. Puolivälieräparit olivat erittäin tasaisia, sillä kolme neljästä ottelusta meni jatkoajalle ja kaksi aina rangaistuspotkukilpailuun asti.
Päivän ensimmäisessä ottelussa Kanada pudotti jatkosta Brasilian rankkarikisan jälkeen. Se saattoi merkitä kahden todellisen jalkapallolegendan hyvästejä globaaleille arvoturnauksille, sillä hiekka on valumassa vähiin brasilialaisten Formigan ja Martan jalkapallotiimalaseissa.
Kuusi kertaa maailman parhaaksi naispelaajaksi valitulla Martalla on ikävuosia 35, kun Formiga on jo peräti 43-vuotias. Seuraaviin olympialaisiin on toki enää vain kolme vuotta aikaa, mutta todennäköisyys sille, että ainakin Formigan osalta olympiafutis oli tässä, lienee aika korkea. Kaiken kaikkiaan Brasilian joukkueessa pelasi yhdeksän yli 30-vuotiasta pelaajaa, joten sukupolvenvaihdos lienee edessä pian muutenkin.
Kaksikon saavutukset olympianäyttämöllä ovat vailla vertaistaan. Brasiliaa kipparoinut Marta on tehnyt maaleja viidessä eri olympiaturnauksessa. Formiga puolestaan on pelannut peräti seitsemissä eri olympiakisoissa. Keskikenttäpelaajan ensimmäiset olympiakisat olivat Atlantan kisat vuonna 1996. Tuolloin hän oli 18-vuotias. Esimerkiksi Australialle tänään jatkoaikamaalin tehnyt Mary Fowler syntyi vasta lähes seitsemän vuotta tätä myöhemmin, ja tuolloin Formiga oli pelannut olympialaisissa jo kahdesti.
Formiga itse julkaisi torstaina Instagram-postauksen, jossa hän kuvaili naisten jalkapalloilun kulkevan neljä vuosikymmentä miesten peliä jäljessä, mitä palkkioihin ja näkyvyyteen tulee.
– Me kehitymme edelleen, mutta naisten jalkapalloiluun sijoitetaan saman verran kuin miesten jalkapalloiluun 80-luvulla, Formiga kirjoitti.
Konkarin mukaan naisjoukkueisiin sijoitetaan nykyään keskimäärin 100 000 Brasilian realia (n. 16 500€) vuodessa, kun jo 80-luvulla sama summa sijoitettiin yksittäiseen miespelaajaan. Yleisömäärissäkin ero on valtava: jo 80-luvulla miesten pelin yleisöennätys oli Formigan mukaan 161 000 katsojaa, kun naisissa ennätys on nykyään 28 000 katsojaa.
– Naisten jalkapalloilu tarvitsee sijoituksia, tukeanne ja näkyvyyttä. Ei vain tänään, vaan aina. Oletteko mukanamme, Formiga kysäisi.
View this post on Instagram
Pelaajalegendan pitkän uran merkityksellisyyttä vain korostaa se, millainen naisjalkapalloilun asema Brasiliassa oli, kun hän syntyi. Formiga oli kolmevuotias, kun Brasiliassa tehtiin lakimuutos, joka salli myös naisten pelata jalkapalloa. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, Brasiliassa – yhdessä maailman menestyneimmistä jalkapallomaista – naisten jalkapalloilu oli laitonta vuosina 1941-1981. Aiheesta voi lukea lisää tämän linkin takaa SB Nationin sivuilta.
Formiga on voittanut urallaan kaksi olympiahopeaa, mutta olympiavoitto jäi mitä todennäköisimmin haaveeksi. MM-tasolla hän ei ole mitaleita saanut.
Formiga tarkoittaa suomeksi ”muurahaista”, ja niin monta ennätystä puolustava keskikenttäpelaaja on urallaan haltuun ottanut, että hän on todella raatanut työmuurahaisen tavoin. Brasilian kapteeni Marta ylistikin puolivälieräpelin jälkeen vuolaasti joukkuetoveriaan.
– Sanoin tytöille, että haluaisin kokea vielä kerran sen tunteen, että kamppailisimme mitalista Formigan kanssa. Olen kiitollinen kaikesta, mitä hän on tehnyt, Marta totesi ESPN:n mukaan.
– Hän on omistanut elämänsä urheilulle ja inspiraatio kaikille maajoukkueemme tytöille. Loppu olisi voinut olla vähän onnellisempi. Hän on kuitenkin soturi ja olemme ylpeitä, että saimme pelata hänen kanssaan.
Naisten olympiaturnaus jatkuu maanantaina välieräpareilla USA-Kanada ja Australia-Ruotsi.
Puolivälierien tulokset:
Kanada-Brasilia 0-0 (4-3 rp.)
Iso-Britannia-Australia 3-4ja.
Ellen White 3/Sam Kerr 2, Alanna Kennedy, Mary Fowler
Ruotsi-Japani 3-1
Magdalena Eriksson, Stina Blackstenius, Kosovare Asllani rp./Mina Tanaka
Alankomaat-USA 2-2 (2-4rp.)
Vivianne Miedema 2/Sam Mewis, Lynn Williams
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Mestarien liiga
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Pikkuhuuhkajien EM-pelaaja siirtyy Skotlantiin
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Perparim Hetemajlle tarjoutui päävalmentajapesti – ”Tuli nopeammin kuin olin odottanut”
- Bundesliigapelaajan törttöily tallentui kohuvideolle – seura rankaisi isolla kädellä