Nyt se tapahtui! Pettymyksen täyteisen alkukauden pelannut KPV vaihtaa päävalmentajaa
Kuva: Juha Tamminen
KPV:n alkukausi Ykkösessä on ollut sananmukaisesti floppi. Kokkolassa tavoiteltiin sarjanousua ennen kauden alkua, mutta jopa kamppailu ”ynnä muut” -sijoista on jäänyt näennäiseksi.
Eroa sarjataulukon toiseksi viimeiseen joukkueeseen Klubi 04:ään on kolme pistettä. Maaliero on kahdeksan pykälää pakkasella, kun 12 joukkueesta vain kolme on päästänyt enemmän maaleja kuin tehnyt.
Lauantain tappio VPS:lle oli kaiketi liikaa, ja KPV:n seurajohto oli pakotettu reagoimaan asioiden ankeaan tilaan. Keskipohjalainen seura tiedotti kuusi tuntia sitten, että päävalmentaja Niko Kalliokoski on vapautettu tehtävistään, ja hänen tilalleen astuu Niklas Widjeskog, jolle sälytetään vetovastuu loppukaudeksi.
[readmore from=KPV]
– Uskon vahvasti että tämä joukkue kääntää kelkan ja pääsee nopeasti voittojen tielle, Widjeskog avasi. Hän on ollut mukana Pallo-Veikkojen valmennuksessa viime joulukuusta lähtien.
Nykyistä työpaikkaansa ennen kruunupyyläinen toimi TUS:ssa sekä Jarossa.
Kalliokoski jatkaa edelleen KPV:n listoilla muussa roolissa. Miesten edustusta hän ehti valmentamaan noin vuoden ennen potkujaan.
– Kalliokosken vuosien saatossa antama panos seuralle on valtaisa, ja vastoinkäymisistä huolimatta koko seura ja ympärillä oleva kokkolalainen jalkapalloväki saa olla miehelle kiitollinen, kiitteli seura hänen ”vihreää sydäntään”.
Ensimmäinen mahdollisuus kurssin kääntämiseen tarjoutuu keskiviikkona, jolloin KPV matkustaa Oulunkylään, Pohjois-Helsingin lähiöseuran Gnistanin vieraaksi. Ricardo Duarten luotsaama joukkio porskuttaa vakuuttavasti sarjakärjessä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yhdysvallat jatkoon MM-kisoissa – ykköstykki katseli punaista
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Veikkausliigasta tuttu maalitykki Ashley Coffey löysi uuden seuran
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?