Ruotsin EM-vahdin siirto Ranskan mestariseuraan kaatui viime metreillä – AS Romassa näkymät tukossa
Kuva: Getty Images
Ruotsalaismaalivahti Robin Olsen on ollut AS Roman kirjoilla vuodesta 2018. Nyt viime kauden lainalla Evertonissa viettänyt 31-vuotias on kuitenkin muuton edessä. José Mourinhon tultua roomalaisten valmentajaksi, yksi merkittävimmistä seuraan saapuneista uusista hankinnoista oli Wolverhamptonista hankittu maalivahti Rui Patrício, jonka paikasta ykköstorjujana ei liene epäselvyyttä.
Olsenilla oli kisojen jälkimainigeissa tiettävästi ottajia monella suunnalla. Valinta näytti kohdistuvat Ranskan mestariseura Lilleen, jonka veräjältä puolestaan Mike Maignan lähti AC Milaniin. Tämä siirto tyrehtyi aivan kalkkiviivoilla, Football-Italian mukaan siihen että Roma halusi myydä Olsenin suoralla kaupalla, kun tass Lille olisi halunnut siirron olevan laina osto-optiolla.
Koska muualla on myös tapahtunut liikkeitä maalivahtisiirtojen suhteen, ei Olsenilla enää olekaan loputtomasti vaihtoehtoja. Viimeisin esiin noussut suunta on edelleen Ranskassa; Rennesin joukkueessa. Seura sijoittui Ligue 1:ssa viime vuonna kuudenneksi.
Olsen on Malmö FF:n kasvatti, ja ehti ennen Italiaan siirtymistä pelata muun muassa Kreikan PAOK:ssa ja FC Kööpenhaminassa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- José Mourinho takaisin Real Madridiin? Portugalilaisluotsi kommentoi huhuja
- Kanadan liigassa kekseliäs tuuletus – maalintekijä kaivoi käyntikorttinsa esiin
- Helmarien Paulina Nyström ylsi hienoon saavutukseen
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Donald Trump: ”Iran voi pelata MM-kisoissa”
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa