Luke Shaw antoi Englannille unelma-alun EM-kisojen loppuottelussa eilen sunnuntaina Wembleyllä. Kahtakaan minuuttia ei ollut ehtinyt kulua, kun laitapuolustaja jo painoi pallon reppuun. Italia tuli kuitenkin tasoihin Leonardo Bonuccin maalilla 67. minuutilla.

Jatko-ottelun jälkeen pelatussa rangaistuslaukauskilpailussa Marcus Rashford ja Jadon Sancho epäonnistuivat omissa pilkuissaan. Tosin italialaisistakin Andrea Belotti ja Jorginho olivat laukaisseet kutinsa Jordan Pickfordin käsiin.

Tämä tarkoitti sitä, että Englannilla oli mahdollisuus viidennellä kierroksella pakottaa pilkkukisa äkkikuolemavaiheeseen.

Bukayo Sakan ratkaisevan yrityksen torjui kuitenkin Gianluigi Donnarumma, ja niin Italian juhlat saivat alkaa.

Englannin pelaajat ja päävalmentaja Gareth Southgate lohduttivat kentällä kyynelehtivää Sakaa.

– Hän on murtunut, sanoi Shaw läheisestä ystävästään kamppailun tauottua.

– Mutta uskon, että nyt on tärkeintä, että tuemme häntä joukkueena.

– Annoimme hänelle ison halin [ja] kehotimme häntä nostamaan leuan rinnastaan. Sellaista sattuu.

– Kuten monet tietävät, mitä tahansa voi tapahtua, kun kyse on pilkkukisasta. Tämä on kokemus, josta hän voi ottaa opikseen mutta seisomme kaikki hänen takanaan. Hän tietää sen.

Shaw muistutti, että Saka oli viimeinen epäonnistuja muttei ensimmäinen:

– Emmekä vain hänen [takanaan]. Rashyn [Rashfordin] ja Sanchin [Sanchon], olemme heidän kaikkien kanssa. Voitamme joukkueena ja häviämme joukkueena. Ei ole yksilöitä, joiden syytä tappio olisi.

Samaan aikaan Englannin kapteeni Harry Kane arvelee vakaasti, että Englannin ottamat kehitysaskeleet ovat hyvä merkki Qatarin MM-kilpailuja silmällä pitäen. Qatarissa pelataan ensi talvena.

– Pelasimme fantastisen turnauksen, ja tällaista voi sattua. Rankkarit, käyt läpi oman prosessisi. Laukaiset, mihin haluat, mutta kuka tahansa voi epäonnistua, totesi Kane.

– Opimme tästä ja kasvamme tämän seurauksena. Saamme tappiosta vain lisää motivaatiota ensi vuoden MM-kisoihin.

– Meihin sattuu nyt ja varmaan sattuu vielä, kun lopetamme urammekin, mutta sellaista on jalkapallo.