Helmarien EM-karsinnan sankari Amanda Rantanen siirtyy Ruotsiin: ”Olen todella latautunut”
Helmareille viime syksyn tärkeässä EM-karsintaottelussa Skotlantia vastaan erittäin tärkeän maalin tehnyt Amanda Rantanen siirtyy jatkamaan uraansa ruotsalaisessa KIF Örebrossa. Rantanen ja seura ovat solmineet 1,5-vuotisen sopimuksen. Edellämainittu Skotlanti-ottelu oli Rantaselle debyytti A-maajoukkueessa, ja hän teki Suomelle 1-0-voittomaalin ottelun lisäajalla naamallaan, tultuaan vain hetkeä aiemmin vaihdosta kentälle.
Rantanen siirtyy Ruotsiin helsinkiläisestä PK-35:sta, jonka kapteenina hän on toiminut.
– Tuntuu todella hyvältä, että pystyimme houkuttelemaan yhden Suomen suurimmista lahjakkuuksista Örebron riveihin. Saamme Amandassa hyvän syvyyspelaajan ja hyvän maalintekijän, jollaista etsimmekin, Örebron urheilujohtaja Jonas Nilsson kommentoi.
– Näemme hänessä tärkeän palapelin palan ensi kaudella, joskin olen vakuuttunut siitä, että hän voi tehdä vaikutuksen myös melko lyhyellä aikajänteellä.
Rantanen itse odottaa Damallsvenskaniin pääsyään kovalla innolla.
– Tunnen olevani todella latautunut ja iloinen siitä, että otan seuraavan askeleen urallani. Tämä uusi haaste antaa minulle suuren mahdollisuuden kehittyä pelaajana. KIF Örebro tuntuu täydelliseltä seuralta aloittaa tämä uusi luku. Toivottavasti voin täydentää joukkuetta nopeudellani ja hyökkäysominaisuuksillani, Rantanen totesi siirrostaan.
– Odotan liigan tason olevan korkeampi, ja pelaajien olevan teknisesti taitavampia kuin mihin olen tottunut. Juuri se on kuitenkin minulle kehittävää.
– Tulee olemaan hauskaa testata ruotsalaista jalkapallokulttuuria ja vastustajia Damallsvenskanissa. Ennen kaikkea haluan auttaa joukkuetta voittamaan otteluita, ja tunnen olevani valmis taistelemaan jokaisesta mahdollisesta pisteestä!
[readmore from=Rantanen-Amanda]
Örebro on tällä hetkellä 12 joukkueen sarjassa yhdeksäntenä. Viime kaudella joukkue oli Damallsvenskanin seitsemäs. Örebrossa pelaa myös kaksi muuta suomalaista: Elli Pikkujämsä ja Heidi Kollanen.
Rantanen pelaa PK-35:n paidassa vielä lauantaina, kun joukkue kohtaa Kansallisen Liigan kotiottelussaan puolustavan mestarin Åland Unitedin. Rantanen on tehnyt PK-35:lle tällä kaudella yhdeksän maalia 14 ottelussa, ja on sarjan maalitilastossa kolmantena Gentjana Rochin ja Cassandra Korhosen jälkeen, ollen siten sarjan tehokkain suomalainen maalintekijä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Virallista: Ilves lainaa Otto Tiitisen Englantiin
- Suomen Cup 2026: Ottelut, tulokset, televisiointi ja voittajat
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Huuhkajien valmentaja lähtee – huippupesti suurseurasta!
- Ilvekseltä kova temppu Euroopan vertailussa – vain kymmenen seuraa edellä
- Virallista: Ilves lainaa Otto Tiitisen Englantiin
- Huuhkajille uusi valmentaja – kova kaappaus Saksasta!