Suomalaisnuorukaisille heti vastuuta Italiassa – kaksikko avauskokoonpanossa sarja-avauksessa
Kuva: Juha Tamminen
Perinteikäs italialaisseura Lecce hankki tänä kesänä riveihinsä kaksi nuorta suomalaispelaajaa, ja ensimerkkien perusteella välittömästi pelaamaan. Leccen organisaatioon siirtyi heinäkuussa HJK-taustainen Henri Salomaa sekä elokuussa Ilveksen Veikkausliiga-miehistöstä Eetu Mömmö.
Serie B:ssä pelaavan edustusjoukkueen portteja ei kumpikaan heti kolkuttele, mutta rohkaiseva signaali jatkosta on, että kumpikin suomalainen oli Leccen Primavera-joukkueen avauskokoonpanossa heti sunnuntaina pelatulla sarjan avauskierroksella. Primaveraa pelataan alle 19-vuotiaiden joukkuein.
Kausi alkoi vierasottelulla Cagliaria vastaan. Lecce U19 pelasi 4-3-3-pelijärjestelmällä, ja Salomaa löytyi hyökkäyksen oikeasta, ja Mömmö vasemmasta laidasta. 18-vuotias Salomaa tuli vaihtoon 81. peliminuutilla ja 19-vuotias Mömmö viisi minuuttia myöhemmin. Ottelu päättyi tasanumeroihin 1-1.
Salomaa pelasi alkukauden ajan Ykköstä HJK Klubi 04:ssä. Viisivuotisen sopimuksen Leccen kanssa solminut Mömmö puolestaan teki Ilvekselle neljä maalia 13 veikkausliigaottelussa. Mömmö valittiin myös Pikkuhuuhkajien syyskuun EM-karsintaryhmään. Salomaa kuuluu alle 19-vuotiaiden maajoukkuerinkiin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”