Tanskalaistuomarin hauska reaktio omaan mokaansa kerää runsaasti kehuja ja katselukertoja somessa – ”Tätä toivoisi näkevän Valioliigassa”
Tuomarivirheet nousevat herkästi puheenaiheiksi kahvipöydissä ja sosiaalisessa mediassa. Tämän on nyt saanut todistaa myös tanskalaistuomari Nils Heer, mutta hänen tapauksessaan keskustelua on käyty huomattavasti positiivisemmassa hengessä kuin aiheesta yleensä.
Heer toimi oikeudenjakana viime sunnuntaina, kun Vendsyssel FF ja FC Fredericia ottivat toisistaan mittaa miesten toiseksi korkeimmalla sarjaportaalla Tanskassa. Ottelua oli takana hieman alle puoli tuntia, kun Heer vihelsi Fredericialle vapaapotkun hieman hätäisesti.
Vendsysselin puolustaja näytti ottavan rikettä seuranneen irtopallon haltuunsa, mutta peliväline lipsahtikin häneltä Frederician pelaajalle, jolla oli selvä maalintekopaikka edessään. Heer ehti kuitenkin puhaltaa pilliinsä ennen kuin Frederician pelaaja pääsi vetämään.
Frederician pelaajat riensivät tivaamaan, miksi Heer ei antanut etua hyökkäävälle joukkueelle. Pelaajien ärtymys vaihtui kuitenkin hetkessä ymmärtäväisyydeksi ja sympatiaksi, kun he näkivät Heerin, joka lysähti polvilleen ja painoi päänsä nurmikkoon pettymyksestä omaan mokaansa. Hän saikin taputuksen selälle kummankin joukkueen pelaajalta.
Heerin toiminta on kerännyt runsaasti kehuja sosiaalisessa mediassa. Twitterissä video hänen reaktiostaan on saavuttanut kirjoitushetkellä yli 1,2 miljoonaa katselukertaa. Monista on ollut mielenkiintoista ja virkistävää nähdä, miten Heer myönsi oman mokansa ja miten hänen eleensä purki tilanteen, joka olisi voinut johtaa myös torikokoukseen pelaajien ja tuomarin välillä.
– Tällaista nöyryyttä toivoisi näkevän Valioliigassa. Virheiden tekeminen on normaalia. Valioliiga-tuomarien vastaanväittäminen saa sen vaikuttamaan siltä kuin heillä olisi jokin agenda, kommentoi eräs käyttäjä.
– Rakastan tätä. Voin vain kuvitella, miten jotkut Valioliiga-tuomarit käyttäytyisivät kuin idiootti ja antaisivat pelaajalle kortin luonnollisesta reaktiosta, kommentoi toinen.
– Siinä on mies, joka suhtautuu ylpeydellä työhönsä, kehuu kolmas.
Voit katsoa videon tilanteesta alta. Jos video ei näy, voit katsoa sen TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset