Valta vaihtui Pohjois-Amerikassa – jälleen uusi näyttö siitä, kuinka USA lähestyy jalkapallomaailman huippua
Kuva: Getty Images
Puolustava mestari Meksiko sai taipua Pohjois- ja Keski-Amerikan mestaruusturnauksen maanantain vastaisena yönä pelatussa loppuottelussa. Toinen CONCACAF-maanosaliiton jättiläinen USA piti pintansa kotiturnauksessaan ja valloitti mestaruuden jatkoajan jälkeen maalein 1-0. Voittomaalin teki 117. peliminuutilla Atlanta Unitedin toppari Miles Robinson, joka pelasi turnauksessa jokaisen USA:n mahdollisen peliminuutin.
Meksiko on 11 mestaruudellaan maanosan menestynein maa Gold Cupissa. USA:lle mestaruus oli nyt seitsemäs. USA voitti mestaruuden viimeksi toissa turnauksessa vuonna 2017, mutta tuolloin finaalissa kaatui Jamaika Meksikon pudottua jo välierissä. Viimeksi USA oli kukistanut Meksikon Gold Cupin loppuottelussa vuonna 2007, mutta sen jälkeen Meksiko oli voittanut kolme perättäistä maiden välistä loppuottelua. Meksikon voittoputki finaaleista oli neljän loppuottelun mittainen, ja se hävisi finaalin nyt vasta toisen kerran.
USA on osoittautunut viime aikoina Meksikolle vaikeaksi palaksi purra, sillä vain kaksi kuukautta aiemmin se voitti Meksikon CONCACAF Nations Leaguen loppuottelussa, tuolloinkin jatkoajalla. Meksiko on hävinnyt nykyisen päävalmentajansa Gerardo Martinon alaisuudessa pelatuista 36 ottelusta vain neljä, mutta kaksi tappioista on tullut USA:lle (muut Argentiinaa ja Walesia vastaan).
#USA 1-0 #MEX (FT) - USA se la ha vuelto a liar a México, esta vez con un equipo en el que no estaban sus jugadores más importantes. Hace 2 meses les ganaron la final de la @CNationsLeague con un gol en el 114' y hoy lo han hecho en la final de la @GoldCup con un gol en el 117'.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Massiivisia eroja Veikkausliigassa – suomalaisosuudessa yli 50 prosentin kuilu
- Gilla FC rymistelee siirtomarkkinoilla: hankki jälleen entisen Veikkausliiga-pelaajan
- Bayern München varmisti Bundesliigan mestaruuden näytöstyyliin
- Näkökulma: HIFK:n ja HJK:n ottelut paljastivat yhden asian suomalaisesta jalkapallokulttuurista
- Uskomaton loppuratkaisu – suomalaistähden joukkue nousi lisäajalla tasoihin
- Lionel Messi hurjana – upea voittomaali kruunasi viiden maalin trillerin
- Maalikuninkuus lähellä! Joel Pohjanpalo mätti osumia Jürgen Klinsmannin pojan taakse
- Suomi oli ylivoimainen MM-karsinnoissa – silti tuli vain maalin peli
- Ilves jäi taas ilman voittoa Veikkausliigassa
- Haastattelu: Näin Sergei Eremenko kommentoi IF Gnistanin heikkoa alkukautta
- Gilla FC rymistelee siirtomarkkinoilla: hankki jälleen entisen Veikkausliiga-pelaajan
- Massiivisia eroja Veikkausliigassa – suomalaisosuudessa yli 50 prosentin kuilu
- Näkökulma: HIFK:n ja HJK:n ottelut paljastivat yhden asian suomalaisesta jalkapallokulttuurista
- Haastattelu: Teemu Pukilta ja Roman Eremenkolta hieno ele paikalliskamppailun jälkeen
- Uskomaton loppuratkaisu – suomalaistähden joukkue nousi lisäajalla tasoihin
- Bayern München varmisti Bundesliigan mestaruuden näytöstyyliin
- Lionel Messi hurjana – upea voittomaali kruunasi viiden maalin trillerin
- Maalikuninkuus lähellä! Joel Pohjanpalo mätti osumia Jürgen Klinsmannin pojan taakse
- Haastattelu: Näin Sergei Eremenko kommentoi IF Gnistanin heikkoa alkukautta
- Rangaistuspotku herätti tunteita – tuttu maalitykki pelasti KuPSin pisteille

