60-vuotias maansa varapresidentti kapteenina omistamansa seuran kansainvälisessä ottelussa – tunnetaan myös kapinallisjohtajana

Järin usein ei SuomiFutis kirjoita Surinamen jalkapalloilusta tai Euroopan kansainvälisten seurajoukkueturnausten ”kakkoskilpailua” Eurooppa-liigaa Pohjois- ja Keski-Amerikassa vastaavasta Concacaf Leaguesta. Nyt on kuitenkin niin erikoinen tapaus, että tuo epäkohta on syytä korjata.
Concacaf Leaguessa pelattiin keskiviikon vastaisena yönä ottelu Inter Moengotapoe-CD Olimpia. Kaksiosaisessa otteluparissa on panoksena paikka kilpailun puolivälierissä. Ottelu pelattiin Surinamen pääkaupungissa Paramaribossa, lähellä Inter Moengotapoen kotipaikkaa Moengoa. Hondurasilainen vierasjoukkue Olimpia otti kuitenkin 6-0-voittonsa myötä selvän yliotteen vastustajastaan ennen ensi viikolla Hondurasissa pelattavaa toista osaottelua.
Ja sitten siihen erikoisuuteen. Inter Moengotapoen kapteenina ottelussa toimi herra nimeltä Ronnie Brunswijk. Brunswijkin pelinumero 61 ei suinkaan ollut sattumaa, vaan se on hänen syntymävuotensa. Brunswijkilla oli siis ikää ottelussa kovatasoista Olimpiaa vastaan kevyet 60 vuotta.
Eikä siinä vielä kaikki. Ronnie Brunswijk on kyseisen seuran omistaja ja puheenjohtaja, joten hänellä voi olla niin halutessaan sanansa sanottavanaan myös peluutuspäätöksiin. Eikä valta suinkaan rajoitu Inter Moengotapoeen: Ronnie Brunswijk on nimittäin ollut heinäkuusta 2020 lähtien myös vajaan 600 000 asukaan Surinamen varapresidentti. Vastaehdokkaita hänellä ei ollut.
Brunswijk pelasi kansainvälisessä debyytissään 54 minuuttia ennen vaihtoon tulemistaan. Hän yritti ottelussa 17 syöttöä, ja sai syötöistään perille 14.
Myös hänen poikansa Damien Brunswijk, 21, nähtiin ottelussa kentällä. Damien pelasi 28 minuuttia ottelun alusta. Kyyti oli surinamelaisille ottelussa kylmää, sillä kaikki Olimpian viisi maalintekijää ovat Hondurasin entisiä tai nykyisiä maajoukkuepelaajia – tunnetuimpana heistä MLS:ssäkin pelannut Jerry Bengtson.
Ronnie Brunswijkin elämä on ollut kaikin puolin värikäs, sillä ennen liikemies- ja jalkapallouraansa hän toimi kapinallisjohtajana joukoille, jotka taistelivat Surinamen sisällissodassa vuosina 1986-1992 Surinamen sotilasdiktaruutia vastaan. Vuonna 1986 suoritettu väkivallaton pankkiryöstö toi Brunswijkille lisänimen ”Surinamen Robin Hood”, sillä hän jakoi valtion varoja takaisin kansalle.
Surinamen armeija kosti Brunswijkille marraskuussa 1986 tuhoamalla tämän kotikylän ja surmaamalla ainakin 39 kylän asukasta. Tapaus tunnetaan nimellä ”Moiwanan verilöyly”.
Ronnie Brunswijkia on epäilty myös kokaiinin salakuljetuksesta Alankomaihin.
Vuonna 2002 Brunswijk rakennutti Inter Moengotapoelle sen nykyisen kotistadionin, joka tunnetaan tietenkin nimellä Ronnie Brunswijk-stadion.
Pikantti lisä Ronnie Brunswijkin pelaamiseen Concacaf Leaguen ottelussa on, että hän on itse reilut puoli vuotta vanhempi kuin koko maanosaliitto CONCACAF. Yli 30-vuotiaita pelaajia joukkueen kokoonpanossa on muutoin kuusi, vanhimman heistä ollessa 38-vuotias. Inter Moengotapoen joukkueen keski-ikä on Transfermarktin mukaan 29,2 vuotta, mutta Ronnie Brunswijk nostaa sitä itse melkoisesti.
Fecha de nacimiento de Ronnie Brunswijk: 7 de marzo de 1961.
En otras palabras: esta jugando (aún sigue en el terreno de juego) un torneo oficial de CONCACAF un señor que es más viejo que la propia CONCACAF.
View this post on Instagram
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan