AS: James Rodríguezin Qatar-sopimuksessa ”salainen klausuuli” – käykö kolumbialaistähden tie vielä Euroopan huipulle?

Kolumbian A-maajoukkueessa 80 kertaa esiintynyt keskikenttäpelaaja James Rodríguez sinetöi keskiviikkona siirtonsa Valioiigan Evertonista qatarilaiseen Al-Rayyaniin.
Rodríguez, 30, siirtyi Evertoniin ilmaiseksi kesällä 2020 Real Madridista ja pääsi itselleen ennalta tutun valmentajan Carlo Ancelottin alaisuuteen. Kolumbialaistaituri kärsi Evertonissa tasaisin väliajoin pohjevaivoista, mutta kunnossa olleessaan hän lukeutui joukkueen kantaviin voimiin; 26 ottelussa hän tehtaili yhteensä kuusi osumaa ja syötti yhdeksän.
Viime kauden jälkeen Ancelotti lähti Real Madridiin ja Everton palkkasi uudeksi käskyttäjäkseen Rafael Benítezin. Lehtitietojen mukaan Benítezillä ja Rodríguezilla oli kireät välit heidän työskennellessä yhdessä Madridissa, ja kolumbialaistaiturillle ilmoitettiin tiettävästi jo varhain kesällä, että hän voi etsiä itselleen uuden seuran.
The Athletic kertoo, että Rodríguezia kohtaan oli kiinnostusta muun muassa hänen entisestä seurastaan Portosta sekä Başakşehir, mutta siirto kumpaankaan ei toteutunut. Lopulta hän päätyi Al-Rayyaniin ja Qatariin, jossa siirtoikkuna on auki vielä tämän kuun loppuun.
AS:n mukaan Rodríguezin ja Al Rayyanin sopimus on voimassa vuoteen 2024 saakka, mutta hän saattaa palata Eurooppaan jo aikaisemmin, jos pelit Qatarissa sujuvat hyvin. Espanjalaislehti kertoo, että Rodríguezin ja Al Rayyanin diiliin sisällytettiin ”salainen klausuuli”, jonka ansiosta kolumbialaistähti voi purkaa sopimuksensa milloin tahansa, jos Ranskan suurseura Paris Saint-Germain haluaa hänet.
Qatarilaisomisteinen PSG johtaa Ranskan liigaa seitsemän kierroksen jälkeen voitettuaan kaikki ottelunsa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen